• Sipilä ja Medvedev ruotivat maidensa suhteita Pietarissa

    Tapaaminen alkoi puolelta päivin Suomen aikaa Konstantinovin palatsissa.
    Juha Sipilä ja Dimitri Medvedev vaihtavat mielipiteitä ensimmäistä kertaa.
    Juha Sipilä ja Dimitri Medvedev vaihtavat mielipiteitä ensimmäistä kertaa. Kuva: Janne Impiö
    Uutiset
    29.1.201614:15
    Janne Impiö

    PIETARI (MT)

    Pääministerit Juha Sipilä (kesk.) ja Dimitri Medvedev keskustelevat Pietarissa sekä kahdenvälisistä että kansainvälisistä asioista. Kaksi tuntia kestävän tapaamisen aikaan pääministerit neuvottelevat sekä syövät yhteisen lounaan. Tapaaminen alkoi puolelta päivin Suomen aikaa Konstantinovin palatsissa.

    Kyseessä on pääministerien ensimmäinen tapaaminen ja Sipilän ensimmäinen vierailu Venäjälle. Medvedev totesi tapaamisen alkumetreillä Sipilälle, että pääministeritason kontakteja ei ole ollut vähään aikaan.

    "Nyt meillä on mahdollisuus tavata ja vaihtaa mielipiteitä eri asioista", hän totesi Sipilälle.

    Sipilä kertoi, että kutsu Venäjälle tuli viime kesänä. Hän kertoi tulleensa Pietariin oikein mielellään.

    Sipilä luonnehti Medvedeville, että maailman tila on haasteellinen ja Suomelle on tärkeää pitää yllä kahdenvälisiä suhteita.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    Dimitri Medvedev
    Pietari
    Suomi-Venäjä-suhteet
    Konstantinovin palatsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle