• Myrkyllinen savusumu puuroutti jälleen Intian pääkaupungin ilman – lentoja käännytetty huonon näkyvyyden vuoksi

    Myrkyllisiä pienhiukkasia on monikymmenkertaisesti yli turvallisen lukeman.
    Mielenosoittajat vaativat hallitukselta toimia ilmansaasteiden saamiseksi kuriin Delhissä. LEHTIKUVA/AFP
    Mielenosoittajat vaativat hallitukselta toimia ilmansaasteiden saamiseksi kuriin Delhissä. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    3.11.201915:33
    STT

    Intian pääkaupunki Delhissä ilmanlaatu on heikentynyt huonoimmilleen tänä syksynä. Ilmassa olevia myrkyllisiä pienhiukkasia oli sunnuntaina kuutiometrissä ilmaa joidenkin mittareiden mukaan yli tuhat, kun Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan turvallinen lukema on korkeimmillaan 25 hiukkasta kuutiometrillä.

    Terveydelle haitallinen savusumu aiheutuu muun muassa liikenteen saasteista, teollisuuden päästöistä ja lähiosavaltioissa tehtävästä peltojen kaskeamisesta. Kivihiili on edelleen pääsääntöinen energialähde maan teollisuudessa ja sähköntuotannossa.

    Heikon näkyvyyden takia osa lennoista on ollut myöhässä tai ne eivät ole voineet laskeutua Delhiin.

    YK:n mukaan maailman 15 saastuneimmasta kaupungista 14 sijaitsee Intiassa. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan saasteisiin kuolee Intiassa ennenaikaisesti miljoona ihmistä vuosittain.

    Artikkelin aiheet
    Delhi
    ilmansaasteet
    savusumu
    pienhiukkaset
    Intia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle