• Fortumille bioöljylaitos Joensuuhun

    Uutiset
    9.3.201215:00
    Juha Aaltoila

    Fortum investoi uuden teknologian kaupallistamiseen rakentamalla bioöljylaitoksen Joensuun voimalaitoksen yhteyteen. Integroitu nopeapyrolyysiteknologiaan perustuva bioöljylaitos on teollisessa mittakaavassa maailman ensimmäinen.

    Hankkeen kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa. Laitoksen rakentaminen alkaa tänä vuonna ja tuotanto syksyllä 2013.

    Energiapuun käyttö kasvaa Joensuun voimalaitoksella nykyisestä noin 300 000 kiintokuutiometristä liki kaksinkertaiseksi.

    Joensuun sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen (CHP) integroitava bioöljylaitos tuottaa sähkön ja kaukolämmön lisäksi 50 000 tonnia bioöljyä vuosittain. Raaka-aineena käytetään metsähaketta sekä muuta puubiomassaa.

    Erilaisten tuotantoprosessien integroiminen voimalaitokseen aloittaa uuden aikakauden energia-alalla. ”Fortumin Joensuun CHP-laitos saa aivan uudenlaisen merkityksen, kun sähkön ja lämmön yhteistuotannon lisäksi voimme tuottaa myös kolmatta tuotetta, bioöljyä”, sanoo Fortumin Heat-divisioonan maajohtaja Jouni Haikarainen.

    ”Vaikka bioöljyä käytetään alkuun korvaamaan nestemäisiä fossiilisia polttoaineita, voi seolla tulevaisuudessa erilaisten biokemikaalien tai liikenteen polttoaineiden raaka-aine”, hän toteaa.

    Bioöljyä voidaan käyttää kaukolämmön tai prosessiteollisuuden polttoaineena ja siten korvata fossiilisia polttoöljyjä.

    Loppukäytössä raskaan polttoöljyn korvaaminen bioöljyllä vähentää hiilidioksidipäästöjä 59 000 tonnia ja rikkidioksidipäästöjä 320 tonnia.

    Bioöljyn tuotantolaitosprojekti työllistää Joensuun seudulla 60–70 henkilöä. Työpaikkoja syntyy puun hankintaan, tuotantolaitokselle sekä logistiikkaan.

    Fortumilla on ollut kumppaneinaan uuden teknologian kehittämisessä Metso, UPM ja VTT. Tutkimus on kuulunut Tekesin Biorefine-ohjelmaan.

    Joensuun demonstraatiohanke perustuu täysin uudenlaisen teknologian kaupallistamiseen, jossa pyrolyysireaktori on kiinteästi yhdistetty voimakattilaan.

    Integroidun bioöljylaitoksen etuna on erinomainen energiatehokkuus, koska bioöljyn tuotantoprosessissa voidaan hyödyntää myös sellainen hukkalämpö, joka jäisi muuten voimalaitoksella hyödyntämättä.

    Bioöljyllä tuotettu energia vähentää kasvihuonepäästöjä yli 70 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

    JUHA AALTOILA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Fortum
    bioöljylaitos
    Joensuu
    pyrolyyysteknologia
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle