• Heinäluoma: "Suomalaisten mahdollisuus hyötyä Urpilaisen komissaarin tehtävästä on kiinni pitkälti siitä, miten itse näemme ja painotamme Afrikan maiden roolia omassa politiikassamme"

    "Väestönkasvu aiheuttaa monille Afrikan maille isoja haasteita, kun kaupunkien infrastruktuuri ja työpaikkojen määrä eivät pysy mukana kasvussa."
    YK:n ennusteiden mukaan Afrikan mantereen asukasluvun odotetaan jopa tuplaantuvan 2050 mennessä. Arkistokuva Senegalista.
    YK:n ennusteiden mukaan Afrikan mantereen asukasluvun odotetaan jopa tuplaantuvan 2050 mennessä. Arkistokuva Senegalista. Kuva: Satu Lehtonen
    Uutiset
    20.9.201921:50
    Terhi Torikka

    Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma pohdiskelee MT:n kolumnissaan Jutta Urpilaisen mahdollista tulevaa tehtävää kansainvälisten kumppanuuksien komissaarina.

    Tehtävän painoarvosta on käyty Suomessa vilkasta keskustelua. Toimen pohjana on vanha kehitysyhteistyökomissaarin salkku, mutta komission ilmiölähtöisessä ajattelussa korostetaan nyt perinteisen kehitysyhteistyöavun sijaan kumppanuutta ja yhteistyötä erityisesti Afrikan kanssa, Heinäluoma toteaa.

    Hänen mielestään Urpilaisen salkkua voi pitää keskiraskaana salkkuna, joka on niin haltijalleen kuin Euroopalle ja komissaarin kotimaallekin suuri mahdollisuus.

    "Afrikan maiden painoarvo kasvaa maailmassa ja maanosan menestyksellä on suuri merkitys myös Euroopan tulevalle hyvinvoinnille. Suomalaisten mahdollisuus hyötyä Urpilaisen komissaarin tehtävästä on kiinni pitkälti siitä, miten itse näemme ja painotamme Afrikan maiden roolia omassa politiikassamme", Heinäluoma kirjoittaa.

    Hänen mielestään Suomen olisi aika palauttaa ulkopolitiikkaan aktiivinen kehitysyhteistyöajattelu ja tehdä siitä EU-politiikan tärkeä osa.

    "Afrikka on suuri manner, jossa asuu yli 1,3 miljardia ihmistä, ja jonka yli 50 maan välillä on isoja eroja. YK:n ennusteiden mukaan Afrikan mantereen asukasluvun odotetaan jopa tuplaantuvan 2050 mennessä. Väestöstä valtaosa on nuoria alle 25-vuotiaita, ja muuttoliike maalta kaupunkeihin on huomattava. Väestönkasvu aiheuttaa monille Afrikan maille isoja haasteita, kun kaupunkien infrastruktuuri ja työpaikkojen määrä eivät pysy mukana kasvussa", Heinäluoma analysoi.

    "Muuttoliikkeiden hallinta ja väestönkasvun haasteisiin vastaaminen vaatii kestäviä ratkaisuja. Tässä Urpilaisella on uuden tehtävänsä kautta suuri mahdollisuus rakentaa Euroopan unionista Afrikalle hyvää kumppania."

    Lue kolumni kokonaan: Uusia mahdollisuuksia

    Lisää aiheesta: ”Urpilaisen salkku on keskiraskas”, Suomen mepit määrittelevät

    Artikkelin aiheet
    Eero Heinäluoma
    Jutta Urpilainen
    Euroopan unioni
    afrikan maat
    kehitysyhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria