• Valtaosa omistajistapysyy Fennovoimassa

    Uutiset
    15.11.201315:00
    STT

    Energiayhtiö Fennovoiman 60 omistajasta 45 on päättänyt jatkaa ydinvoimalahankkeessa. Fennovoima kertoo, että voimalan tuotannosta on varattu nyt 84 prosenttia.

    Usea teollisuusyritys, esimerkiksi Componenta ja Aga ja Ovakon Imatran tehdas, vetäytyy hankkeesta. Outokumpu, Rautaruukki, Kesko, Valio ja Myllyn paras sen sijaan pitävät omistuksensa.

    Suomalaisomistajat ovat varanneet runsaat puolet tuotannosta. Loput aiotaan toimittaa venäläiselle Rosatomille, jonka suunnitellaan nousevan Fennovoiman omistajaksi kolmanneksen osuudella.

    Kaikki päätökset ovat Fennovoiman mukaan ehdollisia, koska neuvottelut Rosatomin kanssa jatkuvat edelleen.

    Fennovoima pyysi syyskuussa osakkaitaan ilmoittamaan halukkuutensa jatkaa hankkeessa.

    Syynä oli Rosatomin nousu laitostoimittajaksi aiemmin ehdolla olleiden Arevan ja Toshiban sijasta. Samalla laitoksen suunniteltu koko pieneni 1 200 megawattiin.

    Fennovoima kertoo, että lähiviikkojen tai -kuukausien aikana suomalaisomistajien muodostaman Voimaosakeyhtiö SF:n sisällä tehdään omistusjärjestelyjä.

    Fennovoiman ja Rosatomin on määrä allekirjoittaa sopimus laitoksen toimittamisesta tämän vuoden aikana. Ydinvoimalan on määrä käynnistyä Pyhäjoella vuonna 2024.

    MT-STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    fennovoima
    ydinvoima
    Rosatom
    Pyhäjoki
    omistusjärjestelyt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena