• Sari Essayah: Hallitus kädetön maatalouden ahdingossa – "keskustakin on unohtanut viljelijät"

    Kulujen kasvun, paikallaan polkevien hintojen ja heikon satovuoden takia jopa 2 000 tilaa on maksuvalmiuskriisissä, Essayah sanoo.
    Kansanedustaja Sari Essayah muistutti, että politiikan kevääseen lähdetään perusasioiden ääreltä.
    Kansanedustaja Sari Essayah muistutti, että politiikan kevääseen lähdetään perusasioiden ääreltä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    6.2.202214:45
    Tuulikki Viilo

    Maatalouden ahdinko on syvä. Hallituksella ei kuitenkaan ole eväitä tilanteen parantamiseen, suomii kansanedustaja Sari Essayah (kd.).

    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Essayah piti poliittisen tilannekatsauksen puoluehallituksessa.

    "Kyseessä on niin vakavat häiriöt elintarvikemarkkinoilla ja toisaalta tuotantokustannusten raju kasvu, että koko suomalaisen turvallisen elintarvikeketjun tulevaisuus, omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat uhattuna", Essayah toteaa tiedotteessa.

    "Tämä hätä ei näy hallituksen toimissa mitenkään esimerkiksi tulevassa lisäbudjetissa, Keskustakin on unohtanut viljelijät."

    Essayahin mukaan suomalainen ruokaketju on pahasti rikki.

    "Vain meillä kauppa ja teollisuus ottavat osansa ja tuottajalle jäävät kasvaneet energiakulut ja paikallaan polkevat hinnat. Kun taustalla on vielä heikko satovuosi, niin jopa arviolta 2 000 tilaa on tällä hetkellä maksuvalmiuskriisissä, kun tulojen ja menojen epäsuhta kärjistyy. Kyseessä on noin 15 prosenttia tiloista eikä muillakaan ole helppoa."

    Jos kyseiset tilat lopettavat tai edes vähentävät lannoitteita säästääkseen peltopinta-alaa kohti tulevia kustannuksia, se tarkoittaa väistämättä tuontiruuan lisääntymistä ja omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta tinkimistä, Essayah sanoo.

    "Kuinka tämä tilanne on mahdollista, että samanaikaisesti kuluttaja haluaa ostaa kotimaista ruokaa ja olisi kyselyjen mukaan valmis maksamaan siitä enemmänkin, jos se menee tuottajalle. Kauppa haluaa myydä kotimaista, elintarviketeollisuus valmistaa kotimaista ja maanviljelijä tuottaa kotimaista – kenen tahtotilan puuttumiseen tämä kaatuu?"

    Essayahin puheissa on monelle tuttu sanoma: Kaupan ja teollisuuden asema sopimuksissa on liian vahva, eikä kilpailu toimi.

    "Hallitus on ollut lepsu EU-pöydissä ja maataloudelle suunnitellaan lisää kustannuksia tuovia toimenpiteitä."

    Nuo toimenpiteet ovat Essayahin mukaan esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteen kiristäminen viidellä vuodella ilman lisärahoitusta.

    "Lisäksi hallitus ei ole laittanut kovaa kovaa vastaan, kun komissio aivan käsittämättömällä tavalla muutti eläinpalkkioiden laskentaperustetta ohjelmakauden viimeiseksi vuodeksi ilman ennakkovaroitusta. Tällaiset odottamattomat ja tarpeettomat äkkikäänteet syövät kyllä luottamuksen koko systeemiin; sekin kannattaisi muistaa."

    Lue lisää:

    Risikko penää toimia maatalouden talousahdinkoon – ratkaisuksi ehdotetaan 40 miljoonan euron edestä valtion takaamaa lainaa

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Sari Essayah
    hallitus
    maatalouden kriisi
    kotimainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle