Tammikuisen Toini-myrskyn aallot hipoivat aaltoennätystä Itämerellä

Toini-myrsky tammikuussa oli jo toinen kerta Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian aikana, kun merkitsevä aallonkorkeus Itämerellä ylsi 8 metriin.

Joulukuussa 2004 puhaltanut Rafael-myrsky pitää kuitenkin nipin napin edelleen nimissään Itämeren aallonkorkeusennätystä, joka on 8,2 metriä.

Tammikuussa 2005 Gudrun-myrskyn aikana arvioidaan olleen vielä korkeampia aaltoja. Asiantuntijoiden mukaan merkitsevä aallonkorkeus saattoi tuolloin olla jopa 9,5 metriä, mutta mittauspoijulla aallokko jäi vain 7,2 metriin.

Itämeren pienen koon vuoksi sekä pyyhkäisymatka että tuulen kesto rajoittavat aallokon kasvua.

Ankarimmat aallokko-olosuhteet koetaan Itämeren pääaltaalla, minkä pohjoisosassa on ankkuroituna yksi Ilmatieteen laitoksen aaltopoijuista.

Korkeaa aallokkoa voi esiintyä myös pääaltaan eteläosissa, mutta havaintojen puuttumisen takia tietoa tältä alueelta on saatavilla niukemmin.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Jan-Victor Björkqvist huomauttaa, että vaikka aallonkorkeus on luonnollisin tapa kuvata aallokon ankaruutta, muillakin aallokon ominaisuuksilla on merkitystä.

Toini-myrsky oli ennätyksellisen pitkäkestoinen: merkitsevä aallonkorkeus pysytteli yli 6 metrissä 15,5 tunnin ajan.

Rafael-myrsky oli selvästi lyhytkestoisempi, mutta aallokko oli jyrkempää kuin Toini-myrskyn aikana, selviää tutkimuksesta.

Aallokon jyrkkyys kuvaa aallonkorkeuden ja -pituuden suhdetta.

"Jyrkempi aallokko koetaan usein kovempana merenkäyntinä", selventää Björkqvist.

Aallokkomittauksia pohjoisella Itämerellä on tehty 20 vuoden ajan. Mittauksien avulla tuotetaan tarkkoja ennusteita aallokko-olosuhteista merellä laivaliikenteen tarpeisiin.

Ilmatieteen laitoksen WAM-aaltomalli ennusti Toini-myrskyn aikaisen aallokon pääasiassa hyvin jo vuorokautta aikaisemmin.

Ääritilanteiden harvinaisuus ja alati muuttuvat mallit vaikeuttavat myrskyennusteiden osuvuuden arviointia. Aaltoennusteen vaikuttaa itse aaltomallin lisäksi myös ilmakehämallin tuuliennuste.

Äärimmäinen aallokko voi uhata laivaliikenteen turvallisuutta. Esimerkiksi M/S Estonian uppoamisen aikana vuonna 1994 merkitsevän aallonkorkeuden arvioidaan olleen 4–5 metriä. Vaikka aallokko ei ollut pääasiallinen onnettomuuden syy, se vahingoitti laivaa ja vaikeutti pelastusoperaatioita.

Ilmatieteen laitos varoittaa kesäisin kovasta aallokosta, jos merkitsevä aallonkorkeus ylittää 2,5 metriä.

Ympäri vuoden varoitetaan 4 metriä ylittävästä aallokosta. Korkeimpaan vaaraluokitukseen yltää vähintään 7 metrin aallokko, joka voi aiheuttaa vaaraa kaikille aluksille.

Merkitsevä aallonkorkeus on aallokon yleistä korkeutta kuvaava suure.