• Nordean rajut irtisanomiset poikivat sadan miljoonan liikevoiton

    Jos vähentää henkilökuntaa 450 henkilöä, voi liikevoitto kasvaa 72 miljoonasta eurosta sataan miljoonaan. Näin toimi pankkikonserni Nordea Suomessa.
    Uutiset
    18.7.201217:02
    MT toimitus

    Nordean Suomen pankkitoiminta teki vuoden toisella neljänneksellä sadan miljoonan euron liikevoiton. Parannusta vuoden takaiseen on 32 prosenttia. Viime huhti-kesäkuussa liikevoitto oli 72 miljoonaa euroa.

    Huimaa voittoa takonut pankki ilmoitti viime syksynä vähentävänsä henkilöstöä. Lopullinen vähennys on ollut 450 henkilöä. Myös konttoreiden määrää on vähennetty.

    Suomen pankkitoiminnan henkilöstökulut pienenivät 11 prosenttia viime vuodesta.

    "Henkilöstömäärän väheneminen ja konttoreiden sulkemiset näkyivät kulukehityksessä edellisvuoteen verrattuna", yhtiön osavuosikatsauksessa todetaan.

    Alkuvuonna konsernin liikevoitto on parantunut yhdeksän prosenttia.

    Koko pohjoismaisen Nordean liikevoitto nousi toisella neljänneksellä 1,1 miljardiin euroon. Se on lähes 16 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

    Yhtiön toimitusjohtajan Christian Clausenin mukaan tuotot olivat euron kriisistä huolimatta ennätyksellisen hyvät.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    irtisanomiset
    liikevoitto
    pankkitoiminta
    talouskasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria