• 20 tonnin hehtaarisato kiinnostaa rehuntekijää

    Uutiset
    6.5.201516:00
    Jukka Lehtinen

    Maissi kuuluu nautakarjatilojen perusrehukasveihin maailmalla. Suomessakin kiinnostus on kovaa ja alat kasvamaan päin.

    ”Maissin satopotentiaali on hirveä verrattuna nurmeen”, Bernerin tuotepäällikkö Jussi Peltonen sanoo.

    Myös maissin ruokinnallinen arvo eli sen sisältämä tärkkelys ja energia kiinnostavat. Sillä voidaan korvata osa ruokinnassa käytettävästä viljasta. Maissirehu on myös maittavaa.

    Suomen oloissa viljeltäessä suurin selätettävä ongelma on saada maissi tuleentumaan.

    ”Satoa saadaan kyllä hyvin, mutta parhaan ruokinnallisen arvon saaminen jää välillä tavoitellusta, kun syksyn ensimmäiset hallat pysäyttävät kasvun ja tuleentumisen.”

    Yöpakkaset myös pitkälti määräävät kasvuston korjuuajankohdan. Niiden jälkeen on viikosta kahteen aikaa korjata kasvusto.

    ”Jos ilmat ovat sateiset, sadon laatu voi laskea nopeastikin”, Peltonen kertoo.

    Maissia on Suomessakin viljelty Peltosen mukaan jo parikymmentä vuotta. Viljelyala on viime vuosina kasvanut.

    Viime vuonna tukihakemuksissa ilmoitettiin puhtaaksi maissikasvustoksi vajaat 500 hehtaaria.

    Määrä on Peltosen arvion mukaan hieman alakanttiin, sillä kaikkea alaa ei ole ilmoitettu maissin kasvikoodilla.

    ”Arvioisin, että todellisuudessa 600–700 hehtaarilla viljellään rehumaissia. Vielä ollaan siis lapsenkengissä.”

    Maissista on saatu satokokeissa kuiva-ainesatoa jopa yli 20 tonnia hehtaarilta. Parhailta nurmihehtaareilta saadaan 10–14 tonnia hehtaarilta.

    ”Satotaso normaalivuosina peittoaa nurmen. Lisäetuna on, että maissipellolle tarvitsee mennä vain kerran verrattuna nurmen useampaan korjuukertaan”, Peltonen sanoo.

    Maissirehun säilönnässä on kahta koulukuntaa. Suositus on, että säilöntäainetta käytettäisiin, mutta osa tekee rehun ilman.

    Siinä vaiheessa, kun rehuauma avataan ja se saa ilmaa, rehun laatu alkaa Peltosen mukaan heiketä nopeammin ilman säilöntäainetta.

    Suomessa maissin pääasiallisena lannoitteena käytetään Peltosen mukaan karjanlantaa.

    ”Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän lantaa, sen parempi. Maissi vaatii kasvuun paljon typpeä.”

    Satotasot ovat Peltosen mukaan nousseet myös viljeltäessä maissia samalla lohkolla perättäisinä vuosina.

    Suomessa ei käytännössä ole maissin tuholaisia ja kasvitauteja. ”Rikkakasvit täytyy maissilla torjua tarkkaan, jo pienikin määrä haittaa kasvua merkittävästi.”

    Jukka Lehtinen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rehu
    maissi
    maatila
    viljely
    satotaso
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria