Anne Berner on työskennellyt koko työuransa perheyhtiö Vallila Interiorin palveluksessa. 15 vuotta meni hänen mukaansa ”reppurina”. Auton mittariin kertyi keskimäärin 70 000 kilometriä vuodessa.
”Sitä voi varmasti pitää ihan kohtuullisena määränä. Vaikka viime vuosina en ole ajanut ihan yhtä paljon, liikun edelleen paljon muuallakin kuin vain pääkaupunkiseudulla.”
Berner on selvästi hieman närkästynyt arvostelusta, jota hänen liikennettä koskevaan asiantuntemukseensa on julkisuudessa kohdistettu ministerikauden alkukuukausina.
Espoolaista tekstiilialan perheyrittäjää, joka on tunnettu ennen kaikkea Helsingin lastensairaalan rahoittamiseksi tehdystä vapaaehtoistyöstä, ei moni osannut veikata tämän salkun hoitajaksi.
”Se, etten tuntisi maakuntien tilannetta, on ehkä sellainen klisee, josta voi jonain päivänä ihan päästä eroon”, hän näpäyttää.
Viimeksi työmatka Lappeenrantaan taittui tarkoituksella eri meno- ja paluureittiä. Eteen tuli taas kerran suomalaistiestön kirjava kokonaiskuva: erittäin huonoja pätkiä, kuluneita rakenteita, sorapintoja mutta myös joitain korjauksessa olevia.
Ministerin perheellä, johon kuuluu omassa yhtiössä työskentelevä puoliso ja kolme poikaa, ei ole mökkiä tai muuta kiinnekohtaa maakunnissa.
Hän kuitenkin kertoo perineensä Sveitsissä maatiloilla kasvaneilta isovanhemmiltaan hyvin arvostavan suhteen maaseudun elinkeinoihin.
Nuorena olin ennen kaikkea heppatyttö, hän kertoo.
Kesät vietettiin suvun kotiseudulla Sveitsissä sekä Espoossa isoisän pientilalla, jossa omavaraisuus ja työnteko olivat arvossa.
Kaijaleena Runsten