
Seuraavan hallituksen valtiontalouden tasapainottamiseen tähtäävät säästöt voivat näkyä maaseudun palveluverkossa.
”Se riski on olemassa”, sanoi Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Markus Lahtinen MT Livessä keskiviikkona.
”Maaseudulla tullaan kyseenalaistamaan koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkoa. Onko joka kunnassa terveysasema, entäs lukio? Valtio voi suoraan ja välillisesti vaikuttaa palveluverkkoon.”
Terveyskeskusten vuodeosasto eivät ole oikea paikka vanhusten säilyttämiseen. MT: toimituspäällikkö Stina Haaso kysyi, pitääkö syrjäkylille järjestää köyhäintaloja.
Lahtinen muistuttaa, että vanhusten pakkaaminen tehostettuun palveluasumiseen ei ole hyvinvointialueelle halpaa.
”Jos ihminen pystyy pitämään itsestään huolta, hyvinvointialueen kannattaa todennäköisesti tarjota palvelua vähän syrjemmällekin.”
Kotiin palveleminen on hyvinvointialueelle kustannustehokkaampaa kuin vanhusten pakkaaminen kunnan keskustaan.
”Pelkään, että vanhuksia yritetään pitää kotona senkin jälkeen, kun olisi parempi, että joku olisi koko ajan lähellä.”