• Näin Kelan pääjohtajaksi hakevat perustelevat sitä, miksi juuri heidät tulisi valita tehtävään

    Pääjohtajan tehtävää hakevat korostavat suhteitaan ja perehtyneisyyttään sosiaaliturvaan.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoo hakemuksessaan pitkästä perehtyneisyydestään sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoo hakemuksessaan pitkästä perehtyneisyydestään sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yhteiskunta
    20.1.202517:00
    Hermanni Härkönen

    Kela valitsee pian uuden pääjohtajan toukokuun lopussa eläkkeelle jäävän Outi Antilan seuraajaksi. Hakuaika tehtävään päättyi keskiviikkona 15.1. ja määräaikaan menneessä hakemuksen jätti yhteensä 105 hakijaa, joista yhden Kela kertoi myöhemmin vetäneen hakemuksensa pois.

    Yksi hakijoista ei halunnut nimeään julkaistavaksi. Muiden hakijoiden nimet löytyvät esimerkiksi Kelan verkkosivuilta.

    Lähtökohtaisesti hakijoiden nimet, ja myös heidän hakemuksensa ovat julkisia. MT pyysi ja sai Kelasta kaikkien kelpoisten hakijoiden hakemukset tehtävään. Niistä selviää, miten tunnetut hakijat perustelevat omaa valintaansa.

    Esimerkiksi nykyinen työministeri Arto Satonen (kok.) kertoo pitkän kansanedustajanuransa aikana luoneensa laajan verkoston yhteiskunnan keskeisiin vaikuttajiin politiikassa, virkakunnassa, järjestömaailmassa ja mediassa.

    ”Sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin liittyvät kysymykset ovat olleet työssäni keskeisiä koko poliittisen urani ajan niin ministerinä, kansanedustajana eri valiokunnissa, komiteatyössä ja hallitusneuvottelijana. Olen lisäksi kirjoittanut kaksi hyvinvointiyhteiskuntaa käsittelevää kirjaa”, Satonen kertoo.

    Annika Saarikon (kesk.) mukaan Kelan palveluita voisi kehittää asiakaslähtöisempään suuntaan.
    Annika Saarikon (kesk.) mukaan Kelan palveluita voisi kehittää asiakaslähtöisempään suuntaan. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Toinen poliitikkohakija Annika Saarikko (kesk.) korostaa hakemuksessaan esimerkiksi strategista ajattelukykyään ja ministeripestien tuomaa kokemusta.

    ”Aiempi työura on opettanut erottamaan isot ja pienet asiat toisistaan ja rakentamaan pidempiä näkyjä huomiseen”, Saarikko kertoo.

    Hän myös kertoo, että pääjohtajan tulee pystyä kertomaan päättäjille, mikä uudistamisessa on mahdollista ja mitkä sen vaikutuksen ovat.

    ”Kela voi olla nykyistäkin asiakaslähtöisempi sekä digitalisaatiota että etuuksien ja palvelujen välistä suhdetta edelleen vahvistamalla. Julkisen talouden tilanne, väestörakenteen muutos ja pienenevät ikäluokat vaativat myös Kelaa uudistumaan ja suoriutumaan tehtävästään tuottavammin”, Saarikko muotoilee.

    Satosen ja Saarikon lisäksi tunnettuja hakijoita virkaan ovat esimerkiksi Melan toimitusjohtaja Heli Backman ja työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen. STM:n sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäällikkö Liisa Siika-aho sekä HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

    Melan toimitusjohtaja Heli Backman kertoo työskennelleensä koko työhistoriansa erilaisissa sosiaaliturvaan liittyvissä johto- ja kehittämistehtävissä.
    Melan toimitusjohtaja Heli Backman kertoo työskennelleensä koko työhistoriansa erilaisissa sosiaaliturvaan liittyvissä johto- ja kehittämistehtävissä. Kuva: Eetu Fagerström

    Backman perustelee valintaansa työtehtäviensä antamalla syvällisellä tuntemuksella suomalaisen sosiaaliturvan kokonaisuudesta. Pylkkänen taas tuo esiin kokemustaan suurten organisaatioiden johtamisesta ja perehtyneisyyttään sosiaaliturvajärjestelmään ja työmarkkinoihin.

    Siika-aho korostaa kokemustaan sekä Kelan sisältä, että muista johtotehtävistä. Hän laskee omiksi eduikseen myös laajan etuusosaamisensa ja yhteiskunnallisen verkottuneisuutensa.

    Jo edellisessä Kelan pääjohtajahaussa pitkällä ollut Lehtonen taas nostaa esille visionsa sosiaaliturvajärjestelmän ja palvelujärjestelmän nykyistä paremmasta yhteensovittamisesta.

    Yhteensä Kela toimitti MT:lle viidentoista henkilön hakemukset. Tällä perusteella jopa 90 alun perin tehtävää hakenutta ei olisi täyttänyt kelpoisuuskriteerejä.

    Hakijoilta vaadittiin hakemuksen perusteella esimerkiksi ylempi korkeakoulututkinto, tuntemusta sosiaaliturvasta sekä johtamistaitoa ja -kokemusta.

    Suomen kielen taidon hakijoilla tuli olla erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä. Myös hyvää englannin kielen taitoa edellytettiin.

    Kelan pääjohtaja valitaan 7 vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen. Aiemmin virka oli toistaiseksi voimassa oleva.

    Päätöksen valinnasta tekevät Kelan valtuutetut Kelan hallituksen esityksestä. Valinta on määrä tehdä kokouksessa 29.4.2025. Valtuutetut ovat kansanedustajia.

    Lisää aiheesta
    • Keskustan entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Yhteiskunta | Kelan pääjohtajahakuun uusia nimiä – keskustan ex-puheenjohtaja Annika Saarikko ja Husin Lasse Lehtonen hakevat paikkaa

    • Työministeri Arto Satonen on toiminut kansanedustajana vuodesta 2003. Nyt hän tavoittelee Kelan pääjohtajan paikkaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Politiikka | Työministeri Arto Satonen hakee Kelan pääjohtajaksi – "Olen keskittynyt erityisesti sosiaaliturvaan ja työelämään liittyviin kysymyksiin"

    • Kelan pääjohtajan virka kiinnosti laajaa hakijajoukkoa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Yhteiskunta | Kelan pääjohtajaksi satakunta hakijaa – joukkoon liittyi TEMin alivaltiosihteeri

    Artikkelin aiheet
    Kela
    pääjohtajan valinta
    sosiaaliturva
    hallinto
    johtaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle