• Metsäenergia nousee päärooliin ilmastonsuojelussa

    IPCC:n kolmas osaraportti kertoo, miten kasvihuonepäästöjä hillitään. Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä pitää metsäenergiaa avaimena Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    14.4.201417:12
    MT toimitus

    Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkisti sunnuntaina ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevän arviointiraportin. Hälyttävää on, ettei ilmakehää lämmittävien kaasujen päästäminen ole vähentynyt, vaan se on jatkunut kiihtyvällä vauhdilla vuosina 2000–2010.

    Suomessa raportin esittelystä vastasi VTT. Sen mukaan maailmanlaajuisesti olisi kustannustehokkainta hillitä sähköntuotannon päästöjä ja metsäkatoa.

    Metsien sitoman hiilen määrä ylittää Suomessa maankäyttö- ja metsäsektorin aiheuttamat ilmastopäästöt. Siksi meillä katse kääntyy erityisesti energiantuotantoon.

    Suomi pyrkii EU:n tavoitteen mukaisesti vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 1990 tasosta vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtajan Esa Härmälän mukaan tavoite on saavutettavissa tietyin ehdoin.

    ”Energiantuotantoon käytettävän biomassan päästökerroin on oltava jatkossakin nolla. Hiilidioksidin erotus- ja varastointiteknologiat on otettava käyttöön, ja ydinvoiman on oltava edelleen osa energiantuotantovalikoimaa”, hän luetteli raportin esittelytilaisuudessa maanantaina Helsingissä.

    Vielä toistaiseksi biomassa luetaan EU:ssa päästöttömäksi, mutta tutkijat ovat siitä erimielisiä.

    Härmälän mukaan myös toimitusvarmuudesta ja kohtuuhintaisen energian saatavuudesta on pidettävä huolta.

    ”Kotimainen metsäbiomassa on tässäkin mielessä erittäin tärkeä osa energiajärjestelmää”, hän arvioi.

    Artikkelin aiheet
    metsaenergia
    ilmastonsuojelu
    Esa Härmälä
    IPCC
    Suomen ilmastotavoitteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle