• Onko sinulla luvaton ase tai räjähteitä? Toimi näin

    Luvatonta materiaalia lojuu yhä nurkissa, vaikka keräyksiä on tehty jo pari vuosikymmentä.
    Tilaajalle
    Metsästysaseet ovat tyypillisimpiä poliisin haltuun luovutettavia luvattomia aseita.
    Metsästysaseet ovat tyypillisimpiä poliisin haltuun luovutettavia luvattomia aseita.  Kuva: Paula Tavasti
    Uutiset|Erä
    10.4.202619:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Kuolinpesien tai muuten unohdettuja luvattomia aseita kerätään lähiaikoina Pohjanmaalla. Tempaus on osa ympäri Suomea tehtävistä armovuosikeräyksistä, jolloin aseiden ja patruunoiden lisäksi poliisi kerää talteen muun muassa ilotulitteita ja räjähteitä.

    Keräystapa on muuttunut aiemmasta merkittävästi, sillä aseita ei takavuosien tapaan enää ohjeisteta kuljetettavaksi poliisiasemalle.

    Pohjanmaan poliisi muistuttaa, että esineitä ei tuoda itse poliisille. Poliisin virkapukuiset keräyspartiot noutavat esineet ennakkoilmoituksen perusteella erikseen sovittuna ajankohtana.

    Peruste muutokselle on turvallisuudessa ja laissa: vanhat aseet ja erityisesti räjähteet ovat liikuteltaessa turvallisuusriski. Luvattoman aseen hallussapito ja kuljettaminen on lisäksi lain mukaan lähtökohtaisesti rikos.

    ”Vaikka laidasta laitaan tavaraa tulee, vanhaa haulikkoa ja kivääriä se pääasiassa on.”

    Kai Rintaluoma

    Ylikonstaapeli Kai Rintaluoma Pohjanmaan poliisista sanoo, että perikunnilta noudetaan lähinnä kahdenlaisia aseita.

    ”Vaikka laidasta laitaan tavaraa tulee, vanhaa haulikkoa ja kivääriä se pääasiassa on”, Rintaluoma sanoo.

    Viime keräyksessä vain pari tavaraa haluttiin huutokauppaan. Pelkästään käsittelykulut ovat 100 euroa kauppakohteelta.

    ”Se kyllä ihmetyttää, että vaikka vuodesta 2002 asti tätä olen tehnyt, tavaraa aina vain löytyy. Mutta hyvä kun saadaan tavaraa pois, se on kaikkien etu.”

    Poliisille voi luovuttaa luvallisiakin aseita jos ne ovat esimerkiksi korjauskelvottomia tai tarpeettomia, Rintaluoma muistuttaa.

    Pohjanmaan poliisi ottaa vastaan ilmoituksia myös sotilasräjähteistä ja huolehtii tarvittavista jatkotoimenpiteistä.

    Ilmoituksia luvattomista aseista ja esineistä voi jättää 14.–16. huhtikuuta 2026 päivisin klo 9.00–16.00 numeroon 050 399 9047.

    Keräys

    Pohjanmaan poliisi järjestää armovuosikeräyksen Närpiössä, Kristiinankaupungissa ja Kaskisissa 21.–23. huhtikuuta.

    Poliisi kerää:

    Talojen eristeistä löytyy yhä toisinaan vanhoja M32-tyyppisiä käsikranaatteja.
    Talojen eristeistä löytyy yhä toisinaan vanhoja M32-tyyppisiä käsikranaatteja. 

    Aseiden hallussa pitäminen edellyttää aina lupaa. Jos lupaa ei ole, se on mennyt vanhaksi tai poliisi harkitsee luvan peruuttamista, on aseet luovutettava poliisille. Myös kuolinpesästä voidaan joutua luovuttamaan aseita poliisin haltuun.

    Aseiden luovuttamisesta poliisille ja noutamisesta takaisin on aina sovittava etukäteen poliisilaitoksen kanssa.

    Armovuosikeräyksen yhteydessä voi luovuttaa poliisille ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia hallussa olevia luvattomia aseita ja räjähteitä sekä sotamuistoina tuotuja räjähdysvaarallisia esineitä.

    Keräykset järjestetään eri puolilla Suomea tyypillisesti paikallisina kampanjoina, jotka kestävät useimmiten muutaman päivän tai noin viikon. Keräysten ajankohdat ja kesto vaihtelevat poliisilaitoksittain.

    Poliisihallituksen asehallinto huutokauppaa poliisin haltuun tulleita ampuma-aseita ja niiden osia Riihimäellä keskiviikkona 15. huhtikuuta 2026. Huudettavien listalla on satoja haulikkoja, kiväärejä ja pistooleja sekä revolvereita.

    Lisää aiheesta
    • Armovuosikeräyksellä tarkoitetaan kampanjaa, jonka yhteydessä luvattomia aseita, niiden osia ja patruunoita sekä muita räjähteitä kerätään tehostetusti.

      Yhteiskunta | Luvattomista aseista haluttiin eroon – poliisiasemat ruuhkautuivat suositun keräyksen vuoksi

    • Mikäli esimerkiksi kuolinpesästä löytyy aseita, joihin ei ole lupaa, ne on toimitettava poliisille.

      Erä | Itä-Suomen poliisin armonvuosikeräys on haalinut jo nyt kokoon ison kasan aseita, räjähteitä ja patruunoita

      Tilaajalle
    • Haulikoissa suurimman arvon romahduksen on aiheuttanut nykyvaatimus teräshaulipatruunoiden käyttöön.

      Erä | Tiedätkö, onko asekaappisi täynnä arvotavaraa vai romurautaa?

    Artikkelin aiheet
    luvattomat aseet
    Poliisi
    armovuosikeräys
    asehuutokauppa
    Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle