• Maa- ja puutarhatalous työllisti 150 000 henkeä

    Uutiset
    1.12.201415:00
    Rea Peltola

    Maa- ja puutarhatalous työllisti vuonna 2013 Suomessa noin 150 000 henkilöä. Heistä noin 57 000 oli viljelijöitä tai yhtymien osakkaita.

    Perheenjäseniä maa- ja puutarhataloudessa työskenteli noin 46 000. Vakituisesti palkattua työvoimaa tiloilla on noin 7 200 henkilöä. Tiedot käyvät ilmi maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastosta.

    Lyhytaikaisen työvoiman henkilömäärä tilastoitiin nyt ensimmäistä kertaa. Lyhytaikaisesti palkattua työvoimaa oli noin 40 900 henkilöä.

    Lyhytaikaisen työvoiman tekemän työn määrää on kysytty aikaisemminkin.

    Vuonna 2013 maa- ja puutarhataloudessa tehtiin töitä yhteensä noin 73 000 henkilötyövuoden verran. Maa- ja puutarhatalouden työmäärä on vähentynyt noin 6 100 henkilötyövuotta ja lähes kahdeksan prosenttia vuodesta 2010.

    Maa- ja puutarhataloudessa työskentelevien määrä on vähentynyt vuodesta 2010. Todellista vähennystä ei pystytä laskemaan.

    Tilastoinnin uudistuksen myötä tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien tulosten kanssa.

    Viljelijät, yhtymien osakkaat ja heidän perheensä tekevät 80 prosenttia maa- ja puutarhatalouden työstä. Vakituisesti palkatut tekevät kahdeksan prosenttia ja lyhytaikainen työvoima kuusi prosenttia töistä.

    Lyhytaikaisesti palkatut tekivät vuodessa töitä keskimäärin vain 0,11 henkilötyövuotta.

    REA PELTOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maa- ja puutarhatalous
    työllisyys
    maatalous
    tilastot
    Tike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria