• THL: Suomessa on todettu 263 uutta koronatartuntaa – rokotettuja nyt lähes puolitoista miljoonaa

    Tartuntojen ilmaantuvuusluku laskee edelleen.
    Koronavilkku-sovellus kertoo mahdollisesta altistumisesta. LEHTIKUVA / Teemu Salonen
    Koronavilkku-sovellus kertoo mahdollisesta altistumisesta. LEHTIKUVA / Teemu Salonen 
    Uutiset
    24.4.202116:09
    STT

    Suomessa on raportoitu 263 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 3 929, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä todettiin 6 596. Tartuntamäärä on siis vähentynyt 2 667:llä.

    Tartuntoja on raportoitu Suomessa koko pandemian aikana yhteensä 85 607. Virukseen liittyviä kuolemia oli todettu eiliseen mennessä 903.

    Tartuntojen ilmaantuvuusluku on edelleen laskussa. Kahden viime viikon aikana Suomessa on todettu vajaat 71 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

    THL kertoi lauantaina, että ensimmäisen koronavirusrokotteen on saanut Suomessa runsaat 1 480 000 ihmistä. Toisen annoksen saaneita on yli 147 000.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    rokotus
    epidemia
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria