• Timo K. Mukan tuskien taival

    Uutiset
    26.10.201216:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    ”Olen käynyt vain kansakoulun, eikä minulla niin ollen ole mahdollisuutta saada mitään työtä, joka jättäisi minulle vapaa-aikaa kirjoittamista varten.”

    Näin 18-vuotias Timo K. Mukka kirjoitti Kansankulttuurin kirjalliselle johtajalle vuonna 1963 tunnustellessaan Maa on syntinen laulu -käsikirjoituksen perusteella oikeutusta seurata kutsumustaan. Vaihtoehto oli ryhtyä metsätöihin ja haudata haaveet.

    Mukka sai kannustusta, ja esikoinen tuli julki seuraavana vuonna. Toimeentuloa se ei ratkaissut. Kirjeet kertovat, miten hän joutui anelemaan rahaa kustantajaltaan. Uusia käsikirjoituksia hän naputti itseään säästämättä. Hymy-lehden käsittämättömät häväistyskirjoitukset viimeistelivät vakavasti sydänsairaan 28-vuotiaan miehen kohtalon.

    Kokoelman kirjeet on enimmäkseen suunnattu kustantajille ja muille kulttuuriyhteyksille.

    Suvulle ja vaimollekin lähetettyjä viestejä on mausteeksi mukana; ne kertovat lähinnä sen, mitä vaimo Tuula tapasi sanoa lehtien toimittajillekin, joita kiinnosti mitä on olla naimisissa niin seksuaalikeskeisen kirjailijan kanssa. ”Se on ihan tavallinen mies.”

    Kirjojen vastaanotto oli ristiriitaista. Kriitikot joko ylistivät tai pilkkasivat. Perhe tuki, muu lähipiiri torjui. Kun sitten kunnianosoitusten aika kotikunnassakin tuli, omaiset kieltäytyivät osallistumasta myöhäisiin palvontamenoihin, joista Mukka itse ei ollut enää nauttimassa.

    Mukan teokset ja vaiheet tuntevalle kiinnostavinta on seurata, miten epävarma paikkaansa kyselevä 14-vuotias kehittyi muutamassa vuodessa kirjallisesta kentästä tietoiseksi sanankäyttäjäksi.

    Mukka ei epäröinyt ottaa yhteyttä taidehallinnon edustajiin, eduskunnan oikeusasiamieheen ja viimeksi jopa presidentti Kekkoseen.

    Hänen henkilökohtaisella taistelullaan on ollut vaikutuksensa lainsäädäntöön. Valikoiman tärkeä osuus on toimittajan laaja esipuhe.

    Se kertaa Mukan tuskien taipaleen, alkaen 11-vuotiaana kirjoitetusta runosta: ”Pieniä kiviä putoilee / päälleni taivahalta / kuka lie niitä nakkelee / tuntuu niin raskahalta.” Tuossa vaiheessa Pellon lahjakas, itse oppinut poika oli jo Dostojevskiinkin tutustunut.

    ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

    Timo K. Mukka:

    Annan sinun lukea tämänkin.

    Kirjeitä 1958–1973.

    Toimittanut Toni Lahtinen. WSOY

    Avaa artikkelin PDF

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria