• Eduskunta koolle

    Uutiset
    4.7.201216:00
    MT toimitus

    Eduskunta kokoontuu kesken kesätauon käsittelemään Espanjan tukipakettia. Puhemies Eero Heinäluoma sanoi maanantaina, että eduskunta kutsutaan istuntoon elokuussa.

    Huippukokouksen lopputulos oli monella tavalla sekava. Itse asiassa näyttää siltä, että vieläkään ei ihan tarkkaan tiedetä, mitä kokouksessa sovittiin. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, varsinaisia tuloksia aletaan kirjata vasta kokouksen jälkeen.

    Espanjalle on joka tapauksessa annettu lupaus yhteensä enintään 100 miljardin euron pankkituesta. Jos tämä tuki maksetaan väliaikaisesta vakuusrahastosta, Suomi vaatii vakuuksia oman osuutensa turvaksi. Myös Hollannin tiedetään liittyneen vakuusrintamaan.

    Jos tuki maksetaan pysyvästä rahastosta, Suomi ei hae erillisvakuuksia, sillä tämä tuki on etuoikeutettujen saatavien joukossa mahdollisessa konkurssitilanteessa.

    Puheet konkurssista eivät ole edes retoriikkaa, sillä päätöksen mukaan tuki voidaan maksaa suoraan pankeille eikä Espanjan valtiolle. Suomi on vastustanut tätä mallia, ja vastustusta löytyy varmasti muualtakin. Irlannin tapauksessa rahoitettiin valtiota, joka taas pumppasi rahaa kuralla oleviin pankkeihin. Nyt siis on tarkoitus toimia toisin.

    Kaikki nämä asiat ovat kuitenkin vielä auki, ja pääministeri Jyrki Katainen sanoo, että päätökset varsinaisesta tuestakin tehdään kaukana tulevaisuudessa. Sitä suuremmalla syyllä eduskunnan pitääkin kuulla, miten hallitus aikoo jatkossa toimia.

    Oppositio väittää Kataisen ylittäneen valtuutensa kokouksessa. Pääministeri luonnollisesti kiistää tällaiset väitteet.

    Espanjasta on tullut osa suomalaista sisäpolitiikkaa. Tässä asiassa Suomi ei ole yksin. Niin on muuallakin – eikä euron kriisi ole ohi, kaukana siitä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    Espanjan tukipaketti
    Jyrki Katainen
    Eero Heinäluoma
    eurokriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria