• Velkojen kanssa sinnitellään – pienillä pikavipeillä vaikeuksiin joutuneita on nyt vähemmän

    Takuu-Säätiön mukaan nyt apua haetaan ennen kuin ajaudutaan ulosottokierteeseen. Pienten pikavippien takia tukalaan tilanteeseen joutuneita on aiempaa vähemmän.
    Ylivelkaantuneiden velkataakka on kasvanut kymmenen prosenttia neljässä vuodessa.
    Ylivelkaantuneiden velkataakka on kasvanut kymmenen prosenttia neljässä vuodessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    27.1.201620:15
    Juhani Reku

    Ylivelkaantuneilla on yhä enemmän velkaa, mutta he ovat aiempaa paremmin pystyneet huolehtimaan niiden lyhentämisestä, kertoo ylivelkaantuneita avustava Takuu-Säätiö.

    Takuu-Säätiö neuvoo velkaantuneita palvelunumerossaan. Sinne soittaneilla oli viime vuonna velkaa keskimäärin 25 000 euroa, mikä on kymmenen prosenttia enemmän kuin neljä vuotta sitten. Luku ei sisällä asuntolainaa.

    Pikavippilainsäädäntö on vaikuttanut velallisten asemaan myönteisesti. Pääasiassa pienillä pikavipeillä tukalaan tilanteeseen joutuneita on aiempaa vähemmän. Tavallisempia ovat nyt 2 000 euron joustoluotot sekä muut suuremmat kulutusluotot.

    ”Vuoden 2013 pikavippilainsäädännön uudistus näyttää Takuu-Säätiön neuvonnan näkökulmasta siltä, että velkatilannetta kyetään hallitsemaan yhä pidempään, mutta velkataakka on valitettavasti suurempi”, sanoo Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha Pantzar.

    Velkalinjalle soittavilla velallisilla onkin yhä useammin kaikki velat vielä hoidossa. Aiempaa harvempi on jo ajautunut perintä- ja ulosottokierteeseen.

    Viime vuonna yli 40 prosenttia avun hakijoista kertoi onnistuneensa sinnittelemään velkojensa hoitamisessa, kun vuonna 2012 heitä oli puolet vähemmän.

    Jopa työttömänä olevat velalliset ovat kyenneet hoitamaan velkojaan paremmin kuin neljä vuotta sitten.

    Velkalinjalle soitettiin viime vuonna yli 27 000 kertaa. Luku sisältää kaikki soittoyritykset, ei vain vastatut puhelut. Soittoja tuli tasaiseen tahtiin vuoden loppuun asti, kun aiempina vuosina tahti on hiljentynyt loppuvuotta kohti.

    ”On hyvä, että velalliset soittavat ennen kuin luottotiedoissa on merkintä, velat ovat perinnässä tai ulosotossa. Toisaalta liian pitkään yritetään selviytyä omin avuin. Velat jäisivät vähäisemmiksi, jos soitettaisiin vielä aiemmin. Lisäksi Suomessa on selvä tarve ennaltaehkäisevälle talousneuvontapalvelulle”, Pantzar toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Takuu-Säätiö
    velkaantuminen
    pikavippilainsäädäntö
    talousneuvonta
    kulutusluotto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle