• Matkasynnytyksiä vastustava kansalaisaloite ei saa tukea valiokunnalta

    Synnytyssairaalalta ei kuitenkaan vaadittaisi 1 000 synnytystä vuodessa.
    Isyyslaki uudistetaan, ja isyyden voi tunnustaa jo neuvolassa.
    Isyyslaki uudistetaan, ja isyyden voi tunnustaa jo neuvolassa. Kuva: Ville-Petteri Määttä
    Uutiset
    11.11.201517:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa mietinnössään, että eduskunta hylkää pienten synnytysyksiköiden puolesta kerättyyn kansalaisaloitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen.

    Päivystysten järjestämisestä tulisi valiokunnan mielestä säätää voimassa olevan lain mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

    Valiokunta pitää kuitenkin tarkoituksenmukaisena, että asetuksessa mahdollistetaan poikkeaminen vähintään noin 1 000 synnytyksen vaatimuksesta.

    Poikkeaminen vaatimuksesta tulisi olla mahdollista silloin, kun palvelun saavutettavuus tai potilasturvallisuus sitä edellyttää ja kun potilasturvallisuutta koskevat muut päivystysasetuksessa säädetyt vaatimukset täyttyvät.

    Synnyttäjien ja vastasyntyneiden turvallisuuden kannalta on mietinnön mukaan ratkaisevan tärkeää, että synnytyssairaaloissa on ympärivuorokautinen valmius hätäkeisarinleikkausten tekemiseen. Huonokuntoisen ja sairaan vastasyntyneen hoito edellyttää lisäksi mahdollisuutta elvytykseen sekä tehostettuun valvontaan ja hoitoon. Tämä edellyttää henkilökunnalta erikoisosaamista, jota on tarvittaessa saatava nopeasti paikalle. 

    Valiokunnan mukaan pienissä yksiköissä ei synnytysten vähäisen määrän vuoksi välttämättä kerry riittävää osaamista käytännön hätätilanteiden hallintaan.

    Päivystysten järjestäminen asetuksessa säädetyllä tavalla parantaa valiokunnan käsityksen mukaan myös synnyttäjien yhdenvertaisia mahdollisuuksia muun muassa tarpeen mukaiseen kivunlievitykseen.

    Artikkelin aiheet
    kansalaisaloite
    Eduskunta
    synnytyssairaala
    sosiaali- ja terveysvaliokunta
    potilasturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle