• Uhanalaisen kiljuhanhen poikasia on nyt ennätysmäärä

    Uutiset
    26.8.201522:45
    STT

    Pohjoismaiden uhanalaisimman linnun kiljuhanhen poikasia on havaittu tänä vuonna enemmän kuin reiluun 20 vuoteen, kertoo WWF Suomi. Pohjois-Norjan Porsanginvuonolla havaittiin 126 kiljuhanhen parvi, jossa oli 70 tämän kesän poikasta.

    Suomen, Ruotsin ja Norjan kiljuhanhikanta oli niukimmillaan noin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin poikasia havaittiin alle 20 vuodessa.

    Sukupuuton partaalla horjuvan kiljuhanhen poikasten määrää on laskettu syksyisin vuodesta 1994 lähtien.

    Myyriä on ollut tunturialueilla runsaasti tänä kesänä. Tämä vaikuttaa myös kiljuhanhiin, sillä ketut ja muut nisäkäspedot keskittävät saalistuksensa lintujen poikasten sijaan jyrsijöihin.

    Kiljuhanhi on edelleen koko EU:n alueella erittäin harvinainen. Suurimmat uhat sille ovat metsästys, elinympäristöjen häviäminen ja häirintä.

    Artikkelin aiheet
    kiljuhanhi
    uhanalaiset lajit
    WWF Suomi
    Pohjoismaat
    luonnonsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle