• Päivittäistavarakaupoilla alakuloinen alkuvuosi

    Elintarvikkeiden myynti laski hinnanalennuksista huolimatta.
    Kesko haluaa vahvistaa markkinaosuuttaan hankkimalla Suomen Lähikaupan reilut 600 myymälää.
    Kesko haluaa vahvistaa markkinaosuuttaan hankkimalla Suomen Lähikaupan reilut 600 myymälää. Kuva: Toni Forssell
    Uutiset
    6.8.201512:58
    Juhani Reku

    Elintarvikemyynnin liikevaihto kasvoi hieman alkuvuodesta kauppaketjujen hinnanalennuskampanjoista huolimatta.

    Tammi–kesäkuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinta laski niiden seurauksena 1,6 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Myös käyttötavaroiden hinnat laskivat, mutta maltillisemmin, prosentin verran.

    Hintojen lasku ei kuitenkaan avittanut Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyrityksiä kasvuun.

    "Myynnin kasvu toisella vuosineljänneksellä oli huono huolimatta kesäkuun pienestä myynnin kasvusta. Erityisen huolestuttavaa koko kotimaisen elintarvikeketjun osalta on, että myynnin volyymi laski toisella vuosineljänneksellä -0,8 prosenttia, vaikka hintataso aleni -0,9 prosenttia", toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

    "Nyt tarvitaan ripeästi toimia kuluttajan ostovoiman kasvattamiseksi ja omaan talouteen luottamisen palauttamiseksi."

    Kaupankäynnin painopiste on alkuvuonna siirtynyt selvästi suurien yksiköiden suuntaan. Yli 2 500 neliön suurmyymälöissä myynti kasvoi alkuvuonna vajaan prosentin, sen sijaan alle 400 neliön valintamyymälöissä miinusta kertyi samaan aikaan kolme prosenttia.

    Toisaalta kaikkein pienimmissä, alle 100 neliön myymälöissä myynti kasvoi saman verran kuin yli 2 500 neliön myymälöissä.

    Artikkelin aiheet
    päivittäistavarakauppa
    elintarvikkeet
    hinnanlasku
    kuluttaja
    myynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria