• Presidenttiehdokkaista neljä kannattaa turkistarhauksen kieltoa, kertoo Animalian kysely

    Kasvispainotteisen ruuan lisääminen sai ehdokkailta lähes varauksetonta kannatusta. Ehdokkaista kolme on kasvissyöjiä.
    Presidenttiehdokkaat vastasivat Animalian eläinpoliittiseen kyselyyn. Kuvassa ehdokkaat ovat osallistumassa Maaseudun Tulevaisuuden vaalitenttiin marraskuussa.
    Presidenttiehdokkaat vastasivat Animalian eläinpoliittiseen kyselyyn. Kuvassa ehdokkaat ovat osallistumassa Maaseudun Tulevaisuuden vaalitenttiin marraskuussa. Kuva: Jarno Mela, Jaana Kankaanpää, Johannes Tervo, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    18.12.202314:15
    Jukka Koivula

    Animalia toteutti presidenttiehdokkaille suunnatun eläinpoliittisen kyselyn marras-joulukuussa. Ehdokkailta tiedusteltiin muun muassa suhtautumista turkistarhaukseen, kasvisruuan kulutuksen edistämiseen, ilmastokriisin pysäyttämiseen sekä siihen, mitä he itse olisivat valmiita tekemään eläinten oikeuksien puolesta, mikäli tulevat valituksi.

    Kysymys turkistarhauksen kieltämisestä jakoi ehdokkaita. Ehdokkaista neljä eli Mika Aaltola (val.), Li Andersson (vas.), Pekka Haavisto (val.) ja Jutta Urpilainen (sd.) sanoivat selkeästi kannattavansa turkistarhauksen kieltämistä. Muut ehdokkaat vetosivat siihen, että markkinat hoitavat tilanteen ja ala tulee hiipumaan pois. Kukaan ei kuitenkaan puolustanut alan jatkumista.

    Kasvispainotteisen ruuan lisääminen sai ehdokkailta lähes varauksetonta kannatusta. Kasvisruuan lisäämistä pidettiin tärkeänä erityisesti ympäristönsuojelun sekä ihmisten terveyden edistämiseksi. Jokainen kyselyyn vastannut ehdokas lupasi toimia ainakin jollakin tasolla kasvispainotteisen ruuan lisäämiseksi suomalaisten ruokapöydissä. Ehdokkaista kolme ilmoitti olevansa itse kasvissyöjiä.

    “On hienoa, että jokainen kyselyyn vastannut presidenttiehdokas on ainakin jossain määrin valmis toimimaan eläinten aseman parantamiseksi. Arvojohtajana presidentin tulisi toimia myös konkreettisesti eläinten oikeuksien edistämiseksi. Monesta vastauksesta uupui kuitenkin konkretia. Äänestäjän näkökulmasta olisin toivonut, että olisi nostettu esiin myös sitä, mihin epäkohtiin presidentti olisi ensimmäisenä tarttumassa”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.

    Ilmastokriisin pysäyttämisen keinoksi ehdokkaat mainitsivat esimerkiksi ilmastopolitiikan nostamisen Suomen ulkopolitiikan keskiöön, Suomen toimimisen EU:ssa eturintamassa ilmastoasioissa sekä presidentin pyöreän pöydän perustamisen ilmasto- ja luontoasioille.

    Kysely lähetettiin kaikille presidentinvaaleissa ehdolla oleville. Kyselyyn vastasivat Mika Aaltola (val.), Li Andersson (vas.), Sari Essayah (kd.), Pekka Haavisto (val.), Harry Harkimo (liik.), Olli Rehn (val.), Alexander Stubb (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.).

    Lisää aiheesta
    • Jutta Urpilainen kertoi suostumuksestaan SDP:n presidenttiehdokkaaksi puoluevaltuuston kokouksessa Tampereella marraskuussa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Jutta Urpilainen starttaa presidenttikampanjansa tänään virallisesti – puhuu Sanna Marinin kanssa lasikattojen rikkomisesta

    • Presidenttiehdokkaat keskustelivat MT:n tentissä maanantaina Helsingin vanhalla ylippilastalolla.

      Politiikka | Presidentiksi on tarjolla oppineita ja kansainvälisiä ehdokkaita – nyt heidän pitää vakuuttaa tavallinen kansa

    • Seuraavan presidentin tärkein tehtävä on Olli Rehnin mielestä viedä menestyksellä maaliin Suomen ankkuroituminen läntisiin turvallisuusyhteisöihin Nato-jäsenyyden kautta.

      Politiikka | Rehn kannattaa myös naisia koskevaa palvelusvelvollisuutta: "Venäjän kykyä mobilisoida resurssejaan pitkällä aikajänteellä ei pidä aliarvioida”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa