• Yhdysvaltain uusia tuontitulleja astuu voimaan jo tulevana viikonloppuna – EU:lle tulossa 20 prosentin tullit

    Yhdysvaltain uusien tuontitullien perustaso on 10 prosenttia ja koskee kaikkia maita.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti uusista tuontitulleista keskiviikkona. LEHTIKUVA/AFP.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti uusista tuontitulleista keskiviikkona. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Talous
    3.4.202507:38
    STT–

    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskiviikkona ilmoittamat uudet tuontitullit astuvat voimaan jo seuraavan viikon aikana.

    Valkoisen talon mukaan Yhdysvaltain kauppakumppaneilleen asettamat tuontitullit tulevat voimaan vaiheittain 5. huhtikuuta ja 9. huhtikuuta.

    Yhdysvaltain mukaan uusien tuontitullien perustaso on 10 prosenttia ja koskee kaikkia maita. Näiden perustason tullien on määrä astua voimaan lauantaina.

    Osaa maista koskevat tätäkin korkeammat tullit, jotka astuvat voimaan ensi viikon keskiviikkona. Trump esitteli keskiviikkona tiedotustilaisuudessa taulukkoa, jonka mukaan esimerkiksi Kiinalle asetetaan 34 prosentin ja Japanille 24 prosentin tuontitullit. EU:lle Yhdysvallat asettaa puolestaan 20 prosentin tuontitullin.

    Trumpin mukaan Yhdysvallat asettaa kauppakumppaneilleen tuontitulleja, joita hän kutsuu vastavuoroisiksi.

    ”Tuontitullit ovat yhdysvaltalaisen maahantuojan maksamia veroja, jotka siirretään kuluttajille.”

    David French

    Ekonomisti Justin Wolfers kertoi Trumpin ilmoituksen jälkeen Blue Sky -viestipalvelussa, että Yhdysvaltain tuontitullit tulevat olemaan korkeammat kuin yhdenkään teollistuneen valtion, eivätkä muut maat ole edes lähellä.

    Vähittäiskauppojen etujärjestö National Retail Federationin mukaan Trumpin tuontitullit tulevat nostamaan tavallisten yhdysvaltalaisten perheiden elinkustannuksia.

    ”Tuontitullit ovat yhdysvaltalaisen maahantuojan maksamia veroja, jotka siirretään kuluttajille”, järjestön edustaja David French sanoi lausunnossaan CNN:n mukaan.

    ”Tuontitulleja eivät maksa ulkomaat tai ulkomaiset tavarantoimittajat”, hän lisäsi.

    Yhdysvalloissa osakekurssit sulkeutuivat nousussa Trumpin tulli-ilmoituksen alla, mutta lähtivät luisumaan heti sen jälkeen, kun hän julkisti tuontitullisuunnitelmansa.

    ”Nyt on meidän vuoromme menestyä.”

    Donald Trump

    Trump julisti keskiviikkona Yhdysvaltoihin kansallisen taloudellisen hätätilan, jolla hän pyrkii pönkittämään valtaansa asettaa mittavia tuontitulleja muille maille.

    Trump perusteli julistustaan väittäen, että muut maat ovat kohdelleet Yhdysvaltoja huonosti. Hänen mukaansa kauppakumppanit myyvät mielellään yhdysvaltalaiskuluttajille tuotteitaan, mutta asettavat kaupalle esteitä, joiden myötä yhdysvaltalaistuotteet eivät ole enää houkuttelevia eivätkä kilpailukykyisiä.

    Trumpin mukaan tuontitullit ovat taloudellisen riippumattomuuden julistus ja keskiviikko yksi tärkeimmistä päivistä Yhdysvaltain historiassa.

    Trump väitti, että Yhdysvallat käyttäisi tuontitulleista saatavat rahat verojen alentamiseen ja valtionvelan maksamiseen.

    ”Ahkerat amerikkalaiset joutuivat katsomaan vuosia sivusta, kun muista kansoista tuli rikkaampia ja vaikutusvaltaisempia, suurin osa meidän kustannuksellamme. Mutta nyt on meidän vuoromme menestyä”, Trump sanoi.

    Autojen tuontitullit voivat nostaa joidenkin ulkomaisten autojen hintoja Yhdysvalloissa jopa 20 000 dollarilla.

    Tiedotustilaisuudessa Trump sanoi, että tuontitullien myötä tuotteiden valmistaminen Yhdysvalloissa lisääntyy. Hän väitti, että tämä johtaa vahvempaan kilpailuun ja alhaisempiin kuluttajahintoihin.

    Trump ilmoitti keskiviikkona myös ajoneuvoille asetettavista tulleista. Yhdysvallat asettaa hänen mukaansa 25 prosentin tuontitullit kaikille ulkomaisille autoille. Nämä tullimaksut astuvat voimaan jo tänään torstaina.

    Asiantuntijoiden mukaan autojen tuontitullit voivat nostaa joidenkin ulkomaisten autojen hintoja Yhdysvalloissa jopa 20 000 dollarilla. Jos Trumpin hallinnon kaavailemat tullit auton osille tulevat voimaan, nousevat todennäköisesti myös monien yhdysvaltalaisten autojen hinnat, koska niissä käytettäviä osia tulee muun muassa Kanadasta, Meksikosta ja Euroopasta.

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

    Lisää aiheesta
    • Noin viidennes Suomen paperiviennistä suuntautuu Yhdysvaltoihin.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden vienti vaakalaudalla – Trumpin tullit voivat muuttaa markkinoita

      Tilaajalle
    • Valkoinen talo on Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa sijaitseva presidentin virka-asunto.

      Politiikka ja talous | Miten Trumpin tullit näkyvät Suomen taloudessa? Näin arvioi EK:n johtaja

      Tilaajalle
    • Presidentti Donald Trumpin mukaan autotullit astuvat voimaan 2. huhtikuuta. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | Trump ilmoitti 25 prosentin tullimaksuista kaikille maahantuoduille autoille

    • Valio on vienyt juustoa sekä Yhdysvaltoihin että Venäjälle.

      Elintarviketeollisuus | ”Seuraamme tilannetta tarkkaan”, Valio kommentoi uutista USA:n tuontitulleista

      Tilaajalle
    • Yhdysvaltojen asettamat 25 prosentin tuontitullit teräkselle ja alumiinille tulivat voimaan aiemmin tänään. Kuvituskuva. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | EU ilmoitti vastauksestaan Trumpin teräs- ja alumiinitulleihin – kohteena muun muassa viskit ja moottoripyörät

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle