• Etelä-Venäjältä löytynyt afrikkalaista sikaruttoa

    Venäjä valmistelee uutta sikaruttostrategiaa. Pieniä sikatiloja halutaan vähentää, koska niillä on vaikeuksia ylläpitää bioturvallisuutta.
    Kuvan siat eivät liity tapaukseen.
    Kuvan siat eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    21.9.201621:30
    Aimo Vainio

    Afrikkalaista sikaruttoa löytyi Etelä-Venäjältä Lipteskin alueelta, kirjoittaa maatalouslehti Agra Europe. Alue sijaitsee vajaa 500 kilometriä Moskovasta etelään. Tartunta oli ensimmäinen alueella.

    Venäjän suurimman lihatalon Cherkicovon emakkotila on eristetty ja viranomaiset valmistautuvat puhdistamaan tilan.

    Venäjä valmistelee strategiaa, jolla sikarutto saataisiin aisoihin. Presidentti Vladimir Putinin mukaan strategian pitäisi valmistua kuun loppuun mennessä, Agra Europe kirjoittaa. Tarkoituksena on vähentää pieniä tiloja, sillä niiden mahdollisuudet ylläpitää bioturvallisuutta katsotaan heikoiksi.

    Saastunut tila on kuitenkin hyvin suuri, sillä siellä on noin yksi prosentti Venäjän suurimman lihatalon Cherkicovon kasvattamista sioista.

    Cherkicovo yrittää lisätä vientiä Kiinaan, mutta sikarutto haittaa pyrkimyksiä.

    Yritys on investoinut tänä vuonna 300 miljoonaa ruplaa (4,6 miljoonaa euroa) laitoksiinsa parantaakseen bioturvallisuutta.

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Venäjä
    maatilat
    bioturvallisuus
    lihateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle