• Ruualla ja metsällä Suomi nousuun

    SAK ja STTK esittelivät tiistaina ohjelmansa Suomen saamiseksi taas nousu-uralle.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    8.1.201314:59
    MT toimitus

    Kasvuun ei ole hokkuspokkus-keinoja, vaan nykyiset tekijät on laitettava skarppiin kuntoon, puheenjohtajat Lauri Lyly ja Mikko Mäenpää sanoivat.

    33-sivuinen kasvuohjelma kuulostaa MTK:n tekemältä, sillä tulevaisuuden kasvualat löytyvät maaseudulta: puhdas ruoka, metsä, kaivokset, arktiset olot sekä matkailu.

    MT:n kysyessä kolmea kiireellisintä toimenpidettä kumpikin puheenjohtaja mainitsi kuitenkin koulutuksesta ja osaamisesta huolehtimisen, perusväylästön parantamisen sekä asuntotuotannon lisäämisen.

    Lylyn mukaan Suomen teiden ja ratojen selvästi kehnompi kunto esimerkiksi Ruotsiin verrattuna syö maamme kilpailukykyä. Väylien ylläpitoon tulisi lisätä 100 miljoonalla eurolla.

    Lisäksi ay-johtajat alentaisivat pieni- ja keskituloisten verotusta, korvaisivat koulussa istumista oppisopimustyöllä ja kytkisivät palkankorotukset tuottavuuteen.

    Lyly ja Mäenpää tekivät ohjelmansa omin päin, mutta se pohjustaa sopivasti pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) 13. helmikuuta koolle kutsumaa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kasvupalaveria.

    Artikkelin aiheet
    SAK
    STTK
    suomen talous
    kasvuohjelma
    työmarkkinajärjestöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle