• Kaikkonen huolissaanhuoltovarmuudesta

    Uutiset
    3.10.201416:00
    Suvi Jylhänlehto

    Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) esitti syyskuun puolivälissä eduskuntakysymyksessään huolensa Suomen huoltovarmuudesta Ukrainan kriisin vuoksi.

    Hän kysyi, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta muuttunut kansainvälinen tilanne otetaan huomioon huoltovarmuusvarastoinnissa.

    Viime vuonna päätettiin pienentää Suomen kriisitilanteiden varalle säilömää viljavarastoa vastaamaan väestön kuuden kuukauden tarvetta nykyisen vuoden tarpeen sijasta.

    Kaikkosen mukaan Venäjän viennin tyrehtyminen vaarantaa joidenkin maatilojen toimintaedellytykset.

    ”Kotimaisen ruuantuotannon jatkuminen niin viljan kuin muidenkin tuotteiden osalta on edellytys huoltovarmuuden toteutumiselle”, hän muistutti.

    Huoltovarmuudesta vastaava ministeri Lauri Ihalainen (sd.) vastasi keskiviikkona.

    ”Varastojen sopeuttamista koskevaa päätöstä ei kuitenkaan tehdä perustamatta niitä leipäviljan varastoinnin pitkäaikaiseen seurantaan sekä vuotuiseen elintarvikekäyttöön”, Ihalainen totesi.

    Kaikkonen on huolissaan myös öljyn riittävyydestä. Jatkossa sitä varastoidaan vain viiden kuukauden tarpeeseen.

    Perustelumuistiossa Venäjän kerrotaan olevan Suomelle luotettava energian toimittajaa.

    ”Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toinen. Vaikka Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu uhkaa esimerkiksi energiatoimitusten osalta, ei sitäkään riskiä voida tässä tilanteessa kokonaan sulkea pois”, hän kirjoitti.

    Ihalaisen mukaan viiden kuukauden varmuusvarasto on riittävä, mutta mahdollisia energian tuontihäiriöitä seurataan tarkoin.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    huoltovarmuus
    Antti Kaikkonen
    Lauri Ihalainen
    Suomi
    Ukrainan kriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria