• Sauli Niinistö ”on huono sanomaan ei” – kertoo, mitä aikoo tehdä seuraavaksi

    Keskiviikkona ilmestyi Niinistön kirja Kaikki tiet turvaan – Sinnikkään Suomen suunta.
    Niinistö kertoo, että kyse ei tällä kertaa ole EU-tason projektista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Niinistö kertoo, että kyse ei tällä kertaa ole EU-tason projektista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    22.10.202516:28
    STT

    Presidentti Sauli Niinistö kertoo STT:lle tulevaisuudensuunnitelmistaan, että aikoo jatkaa eurooppalaisen turvallisuuden parissa.

    Keskiviikkona ilmestyi Niinistön kirja Kaikki tiet turvaan – Sinnikkään Suomen suunta. Kirjassa Niinistö käsittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hänen presidenttikausillaan eli vuosina 2012–2024. Yksi Niinistön viesteistä kirjassa on, että Euroopan tulisi olla tarpeeksi vahva ja luopua harhasta, että turva ja rauha ovat itsestäänselvyyksiä.

    STT haastatteli Niinistöä kirjan julkistustilaisuuden yhteydessä ja kysyi, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi, kun kirja on nyt julkaistu.

    ”Joudun eurooppalaisen turvallisuuden takia yhteen toiseen projektiin hetkeksi mukaan”, Niinistö kertoi.

    Joudutte?

    ”Joo, kun on huono sanomaan ei”, Niinistö heitti.

    Presidenttikausiensa jälkeen Niinistö on kirjan lisäksi kirjoittanut viime vuonna EU-komissiolle raportin unionin siviili- ja puolustusvalmiuden vahvistamiseksi.

    Kysyttäessä Niinistö vastasi, että kyse ei tällä kertaa ole EU-tason projektista. Hän ei kuitenkaan halunnut avata asiaa tämän yksityiskohtaisemmin.

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Kaikki tiet turvaan
    ulko- ja turvallisuuspolitiikka
    eurooppalainen turvallisuus
    EU-komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle