• Porvoon edustalta löytyi todennäköisesti vieraan valtion drooni – "Kenen se on, selvitetään tutkinnassa"

    Ilmoitus droonilöydöstä tuli tiistai-iltana. Löydön teki sivullinen kansalainen. Drooni löytyi rannalta veden tuntumasta Pellingin saaristosta.
    Tutkinnanjohtajan mukaan löydetty drooni on suurikokoinen, vähintäänkin useiden metrien mittainen, kiinteäsiipinen drooni. Kuvituskuva. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.
    Tutkinnanjohtajan mukaan löydetty drooni on suurikokoinen, vähintäänkin useiden metrien mittainen, kiinteäsiipinen drooni. Kuvituskuva. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Turvallisuus
    2.9.202616:15
    STT

    Porvoon edustalta ranta-alueelta on löydetty miehittämätön drooni, jota tutkitaan mahdollisena alueloukkauksena. Asiasta kertovat puolustusministeriö ja Rajavartiolaitos.

    Puolustusministeriö kertoo tiedotteessa, että alustavien tietojen mukaan kyseessä on kartoituskäyttöön tarkoitettu lennokki, josta ei aiheudu vaaraa sivullisille.

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Rajavartiolaitos ja poliisi ovat aloittaneet tutkinnan tapauksesta.

    Tutkintaa Suomenlahden merivartiostossa johtava yliluutnantti Antti Leskelä ei ota kantaa siihen, mihin käyttöön drooni on tarkoitettu. Hän korostaa, että käynnissä on vasta esiselvitys mahdolliseen alueloukkaukseen liittyvästä tapahtumasta Suomenlahdella.

    Leskelän mukaan drooni on suurikokoinen, vähintäänkin useiden metrien mittainen, kiinteäsiipinen drooni, jollaisia ei ole kaupallisessa käytössä. Siksi sitä epäillään vieraan valtion lennokiksi.

    ”Jos kyseessä on vieraan valtion drooni, asiaa tutkitaan alueloukkauksena”, Leskelä toteaa.

    Leskelä ei ota kuitenkaan kantaa siihen, onko drooni venäläinen, ukrainalainen vai jotakin muuta alkuperää.

    ”Kenen se on, selvitetään tutkinnassa”, Leskeä toteaa.

    Ilmoitus droonilöydöstä tuli tiistai-iltana. Löydön teki sivullinen kansalainen. Drooni löytyi rannalta veden tuntumasta Pellingin saaristosta.

    Rajavartiolaitos varmisti aluksi yhdessä poliisin ja Puolustusvoimien kanssa, ettei droonissa ollut räjähteitä eikä se aiheuta vaaraa sivullisille.

    Lisää aiheesta
    • Pyhäjärvi kuvattuna Parikkalan Uukuniemellä 14.3.

      Yhteiskunta | Parikkalassa on totuttu itärajan läheisyyteen, mutta uusi havainto mietityttää: ”Onhan se inhottava ajatus, jos drooneja alkaa enemmänkin tippua”

      Tilaajalle
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi sanoneensa, ettei droonien tulisi saapua Suomen tai muiden Nato-maiden alueille. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Parikkalan drooni varmistui ukrainalaiseksi – Häkkänen keskustellut Ukrainan puolustusministerin kanssa

    • Iitistä löytyi lauantaina jo neljäs drooni. Kuvan miehittämätön ilma-alus löytyi aiemmin metsästä Kouvolan pohjoisosista.

      Politiikka | Todellinen droonitesti on se, miten Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen, sanoo Limnell – poliisi jatkaa alueen eristystä Iitissä

    Artikkelin aiheet
    drooni
    alueloukkaus
    Rajavartiolaitos
    Porvoo
    Pellingin saaristo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle