• Yle: Kesämökkien myyntihalut ovat laantuneet – myynti-ilmoitusten määrä laskenut selkeästi viime vuodesta

    Kesämökkien myynti-ilmoitusten lukumäärät pudonneet tänä vuonna neljänneksen viime vuodesta.
    Koronan sai aikaan suoranaisen mökkibuumin ja kesäasuntojen kauppa onkin käynyt kiivaana viime vuodet.
    Koronan sai aikaan suoranaisen mökkibuumin ja kesäasuntojen kauppa onkin käynyt kiivaana viime vuodet. Kuva: Ritva Tuomi
    Uutiset|Mökki
    12.8.202218:00
    Jussi Vehkala

    Etuovi.comin ja oikotien nettisivuilla mökkien myynti-ilmoitukset ovat vähentyneet hurjasti viime vuodesta, kertoo Yle

    ”Eroa selittää se, että mökkikauppa on käynyt erityisen kuumana parina aiempana vuotena ja nyt määrä on hieman tasoittunut”, Oikotie asuntojen liiketoimintajohtaja Anna Leinonen selittää.

    Leinosen mukaan myös luminen talvi sekä pitkittynyt kevät näkyi mökkikaupan määrissä aiempaan verrattuna.

    Etuovi.comin data-analyytikko Niina Matikaisen mukaan vaikuttaa siltä, että tänä vuonna mökin myynti on ollut aiempaa helpompaa. Sivulla mökkien keskimääräinen markkinointiaika oli kesäkuussa 21 päivää, kun taas vuotta aikaisemmin se oli 25 päivää ja vuonna 2020 30 päivää.

    Leinosen mukaan halutuimmat mökkialueet ovat uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa. Hyvät kulkuyhteydet ja läheinen sijainti korostuvat mökin hankinnassa.

    Lue lisää:

    ”Meille vilautetaan hetken paratiisia” – Ella Kanniselle kesämökki oli unelmien täyttymys

    Korona-aikana ihmiset pakenivat mökille, ja kaksi kolmesta uskoo buumin jatkuvan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle