• Risikko: Älypuhelimia voisi hyödyntää vaaratiedottamisessa

    Lain mukaan vaaratiedotteet annetaan radiossa ja televisiossa.
    Sisäministeri Paula Risikko.
    Sisäministeri Paula Risikko. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    3.8.201609:39
    STT

    Vaaratiedottamisessa voisi hyödyntää myös älypuhelimia, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.) STT:lle. Hänen mukaansa älypuhelimet olisivat tiedotuksessa arvokas lisä television ja radion rinnalle.

    "Suomessa syntyy paljon mobiililaitteisiin liittyviä innovaatioita. On tärkeää, että niitä hyödynnetään."

    Lain mukaan vaaratiedotteet annetaan radiossa ja televisiossa. Lisäksi viranomaiset voivat välittää kohdennettuja hätätiedotteita matkaviestinverkossa tietyllä alueella.

    Sisäministeriön valmiusjohtaja Janne Koivukosken mukaan älypuhelinten hyödyntämiseen ei ole vielä löydetty kustannustehokasta keinoa.

    "Uuden tekniikan käyttöönotto vanhojen kanavien rinnalle vaatii rahaa, eikä maksavaa tahoa ole helppoa löytää."

    Myös Risikko korostaa, että uuden teknologian käyttöönotto edellyttäisi kustannusten arviointia.

    Artikkelin aiheet
    vaaratiedottaminen
    älypuhelimet
    Paula Risikko
    Sisäministeriö
    teknologian hyödyntäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle