• Yhdysvaltain uusi Grönlannin-erikoislähettiläs: Grönlanti osaksi Yhdysvaltoja

    Yhdysvaltain presidentti Trump on sanonut toistuvasti, että hän haluaa Tanskalle kuuluvan Grönlannin Yhdysvaltojen hallintaan. Tanska on vastannut, että Grönlanti ei ole kaupan.
    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toistuvat puheet Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin ovat hiertäneet Tanskan ja Yhdysvaltain välejä. Kuva Aasiaatin pikkukaupungista Grönlannista.
    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toistuvat puheet Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin ovat hiertäneet Tanskan ja Yhdysvaltain välejä. Kuva Aasiaatin pikkukaupungista Grönlannista.  Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    22.12.202512:13
    STT

    Yhdysvaltain Grönlannin-erityislähettilääksi nimetty Jeff Landry sanoo viestipalvelu X:ssä, että on kunnia palvella presidentti Donald Trumpia Grönlannin liittämisessä osaksi Yhdysvaltoja. Landryn varsinainen virka on Louisianan osavaltion kuvernöörinä.

    Tanska on tänään maanantaina vaatinut, että Yhdysvaltojen tulee kunnioittaa Tanskan alueellista koskemattomuutta. Asiaa kommentoi maan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen lausunnossaan, jonka uutistoimisto AFP on nähnyt.

    ”Nimitys vahvistaa Yhdysvaltojen jatkuvan kiinnostuksen Grönlantia kohtaan”, lausunnossa sanotaan.

    Yhdysvaltain presidentti Trump on sanonut toistuvasti, että hän haluaa Tanskalle kuuluvan Grönlannin Yhdysvaltojen hallintaan.

    Yhdysvaltalaislehti Financial Timesin mukaan Trump sanoi sosiaalisen median julkaisussaan, että Landry ymmärtää, kuinka tärkeä Grönlanti on Yhdysvaltojen turvallisuudelle. Trumpin mielestä Landry tulee edistämään maan turvallisuutta, mutta myös Yhdysvaltojen liittolaisten asiaa.

    Tanska, jolle Grönlanti kuuluu, on Yhdysvaltojen liittolainen, ja molemmat kuuluvat sotilasliitto Natoon.

    Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen on jo aiemmin tämä vuonna sanonut, että Grönlanti ei ole kaupan.

    Tanskalainen tiedustelupalvelu on luokitellut Yhdysvallat turvallisuusuhaksi.

    Trumpin puheet ovat hiertäneet Tanskan ja Yhdysvaltojen välejä, ja tanskalainen tiedustelupalvelu on luokitellut Yhdysvallat turvallisuusuhaksi. Aiemmin joulukuussa julkaistussa tiedustelukatsauksessa Yhdysvallat nähtiin ensimmäistä kertaa turvallisuusuhkana.

    Raportin loppupäätelmissä todettiin, että Yhdysvallat asettaa yhä enemmän etusijalle omat etunsa. Lisäksi raportissa arvioidaan, että Yhdysvallat käyttää nyt taloudellista ja teknologista vahvuuttaan vallankäytön välineenä myös liittolaisiaan ja kumppaneitaan kohtaan.

    Raportissa nostettiin esiin myös Grönlanti, johon Yhdysvallat on osoittanut kasvavaa kiinnostusta.

    Valtaosa Grönlannin väestöstä haluaa tammikuisen tutkimuksen mukaan alueen itsenäistyvän Tanskasta, mutta ei halua sen tulevan osaksi Yhdysvaltoja. Grönlannissa asuu noin 57 000 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    Trumpin Grönlanti-puheet
    Jeff Laundry
    Yhdysvaltain politiikka
    Yhdysvaltalaiset poliitikot
    Grönlanti
    NATO
    Tanska
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle