• Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso jäi sairauslomalle

    Ministeri kertoo palaavansa töihin huhtikuussa.
    Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) on jäänyt sairauslomalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) on jäänyt sairauslomalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka
    7.3.202510:23
    STT

    Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) kertoo viestipalvelu X:ssä, että on sairauslomalla. Hän sanoo keskittyvänsä nyt toipumiseen ja palaavansa töihin huhtikuussa.

    Hän toteaa, että harmittavasta tilanteesta huolimatta arki ministeriössä pyörii normaalisti valtiosihteerin ja erityisavustajien voimin.

    Juuso on ollut keskiössä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevien leikkausten valmistelussa. Hallitus päätti viime keväänä leikkauksista, jotka tehdään rajaamalla sosiaalipalveluiden ja erikoisterveydenhuollon palveluita.

    Yle uutisoi helmikuussa, että Juuso olisi pysäyttänyt hallitukselle kiusallisten sote-säästöjen valmistelun alue- ja kuntavaalien alla.

    Juuson puoluetoveri ja perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on kuitenkin kiistänyt, että säästöjä oltaisiin lykkäämässä. Hänen mukaansa hallitus joutuu päinvastoin todennäköisesti tekemään keväällä vielä uusia säästöjä.

    Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Sirkku Pikkujämsä totesi helmikuussa Helsingin Sanomille, että valmistelun aikana törmättiin ongelmiin.

    Hallituksen puoliväliriihi pidetään 22.–23. huhtikuuta.

    Artikkelin aiheet
    Kaisa Juuso
    sairausloma
    sosiaali- ja terveysministeriö
    Riikka Purra
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa