• Helsingin pörssi nousi vuoden aikana selvästi

    Aallonharjalla käväistiin huhtikuussa, pohjakosketus syyskuussa.
    Uutiset
    30.12.201520:07
    STT

    Helsingin pörssin yleisindeksi kohosi tänä vuonna selvästi. Vuoden viimeisenä kauppapäivänä keskiviikkona yleisindeksi päätyi 8 596 pisteeseen. Indeksi aloitti kuluneen vuoden pisteluvusta 7 827. Nousua kertyi 11 prosenttia.

    Korkeimmillaan pörssi kävi 9 374 pisteessä huhtikuun 13. päivänä. Alimmillaan indeksi putosi 7 534 pisteeseen syyskuun 28. päivänä.

    Pörssivuosi oli kolmejakoinen. Talvella ja alkukeväällä pörssi nousi voimakkaasti. Kesällä alkoi voimakas heilunta, joka johtui muun muassa Kiinan talousongelmista. Heilunta johti pörssin alamäkeen, joka taittui lokakuussa. Loppuvuonna pörssin suunta on ollut jälleen ylöspäin.

    Vuoden viimeisenä kauppapäivänä pörssin yleisindeksi peruutti 0,44 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin pörssi
    pörssi-indeksi
    talous
    Kiina
    osakemarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle