• Trump: Iran haluaa neuvotella, Yhdysvallat saattaa silti ryhtyä toimiin

    Iranin hallinto on pyrkinyt tukahduttamaan noin kaksi viikkoa sitten puhjenneita mielenosoituksia väkivalloin.
    Donald Trump sanoi aiemmin, että hän harkitsee mahdollisia sotilaallisia toimia Irania vastaan mielenosoitusten tukahduttamispyrkimysten vuoksi. LEHTIKUVA/AFP.
    Donald Trump sanoi aiemmin, että hän harkitsee mahdollisia sotilaallisia toimia Irania vastaan mielenosoitusten tukahduttamispyrkimysten vuoksi. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    12.1.202610:37
    STT–AFP

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Iranin johto on ottanut yhteyttä ja kertonut haluavansa neuvotella Yhdysvaltain kanssa.

    ”Iranin johtajat soittivat eilen”, Trump kertoi toimittajille lentokoneessa.

    Trumpin mukaan tapaamista järjestetään.

    ”He haluavat neuvotella”, Trump lisäsi.

    Hän sanoi, että Yhdysvallat voi kuitenkin ryhtyä toimiin ennen kyseisiä keskusteluja.

    Trump on sanonut aiemmin, että hän harkitsee mahdollisia sotilaallisia toimia Irania vastaan mielenosoitusten tukahduttamispyrkimysten vuoksi.

    Iranin hallinto on pyrkinyt tukahduttamaan noin kaksi viikkoa sitten puhjenneita mielenosoituksia väkivalloin. Norjassa toimiva kansalaisjärjestö Iran Human Rights on vahvistanut lähes 200 mielenosoittajan kuolleen, mutta todellinen mielenosoituksissa surmansa saaneiden luku saattaa olla paljon suurempi. IHR:n mukaan yli 2 600 ihmistä on pidätetty.

    Iranissa katkaistiin torstai-iltana Suomen aikaa internet-yhteydet kansalaisilta eikä yhteyksiä ole palautettu. Silti maan ulkopuolelle on vuotanut videoita mielenosoituksista.

    Uutistoimisto AFP:n paikantamassa videossa Iranin pääkaupunki Teheranin Kahrizakin alueelta näkyy ruumispusseja ja surevia ihmisiä etsimässä omaisia.

    AFP:n toimittaja on kuvaillut Teheranin olevan halvaantuneessa tilassa. Esimerkiksi lihan hinta on kaksinkertaistunut mielenosoitusten alettua, ja monet kaupat ovat suljettuina.

    Artikkelin aiheet
    Lähi-itä
    Iran
    Teheran
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle