• Oikeusministeriön työryhmä arvioi terrorismirikosten lainsäädäntöä – presidentti Niinistön mielestä terroristijärjestöön kuulumisesta pitäisi rangaista

    Hallitus haluaa varmistaa, että terrorismirikoslaki on ajan tasalla.
    Arviointi liittyy hallituksen joulukuiseen päätökseen kotiuttaa suomalaisia al-Holin leiriltä Syyriasta. LEHTIKUVA/AFP
    Arviointi liittyy hallituksen joulukuiseen päätökseen kotiuttaa suomalaisia al-Holin leiriltä Syyriasta. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    25.2.202014:31
    STT

    Oikeusministeriö asettaa tällä viikolla työryhmän arvioimaan terrorismirikosten lainsäädäntöä.

    Arviointi koskee erityisesti terroristiryhmän tai -järjestön jäsenyyttä tai sen toimintaan osallistumista. Suomen lainsäädäntöä verrataan keskeisiin eurooppalaisiin vertailumaihin, ministeriö kertoo.

    Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan Suomen on tärkeä huomioida muun muassa Pohjoismaiden sääntely.

    "Terrorismin torjunta on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta. Siksi hallitus haluaa varmistaa, että jo sinänsä kattava terrorismirikoslainsäädäntömme on kaikilta osin ajantasainen", Henriksson sanoo ministeriön tiedotteessa.

    Arviointi liittyy hallituksen joulukuiseen päätökseen kotiuttaa suomalaisia al-Holin leiriltä Syyriasta. Tuolloin vasta-aloittanut Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti leirin suomalaislasten kotiuttamisen yhteydessä päivittää Suomen terroristilainsäädäntöä.

    Samoihin aikoihin muun muassa presidentti Sauli Niinistö totesi, että terroristijärjestöön kuuluminen tulisi olla rangaistavaa. Niinistö sanoi, että Suomessa turvallisuusriskien kohtelu ei voi olla lievempää ja lainsäädäntö väljempää kuin verrokkimaissa.

    Ministeriön työryhmän toimikausi päättyy toukokuun lopulla.

    Artikkelin aiheet
    terrorismirikoslainsäädäntö
    Oikeusministeriö
    Sauli Niinistö
    Anna-Maja Henriksson
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle