• Puhemies Lohela: Huomautus puhemiehen järein työkalu Hakkaraisen tapauksessa

    Huomautuksen antaminen kansanedustajalle on hyvin poikkeuksellista.
    Huomautus on puhemiehen järein työkalu, sanoi Maria Lohela.
    Huomautus on puhemiehen järein työkalu, sanoi Maria Lohela. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    20.12.201713:15
    STT

    Eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin.) katsoo, että hänen perjantaina antamansa huomautus perussuomalaisten kansanedustajalle Teuvo Hakkaraiselle on tässä tilanteessa järein työkalu, jota hän puhemiehenä voi käyttää.

    Viime viikolla pikkujouluillan yhteydessä Hakkarainen otti kokoomuksen kansanedustajan Veera Ruohon niskalenkkiin ja suuteli tätä väkisin.

    Tapauksen sattuessa täysistuntoon osallistunut Ruoho oli pitämässä taukoa eduskunnan kahvilassa. Ruoho ilmoitti tiistaina Twitterissä, että hän on tehnyt Hakkaraisesta rikosilmoituksen.

    Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kertoi Ilta-Sanomille, että Hakkarainen oli jo vuosi sitten pikkujouluaikaan käynyt käsiksi häneen ja repinyt hiuksista.

    Puhemiehen tehtävästä ensi vuoden alkupuolella väistyvä Lohela sanoo, että hänen aikansa ja mahdollisuutensa Hakkaraisen tapauksessa alkavat käydä vähiin.

    "Toivon, että hän (Hakkarainen) lopettaa tämän. Hänellä on selkeästi vaikeuksia hallita alkoholinkäyttöä ja sen jälkeen hallita omaa käytöstään", Lohela sanoi puhemiehen joulukahveilla.

    Lohela sanoi, ettei hänen ole mahdollista kävelyttää kansanedustajaa pakkohoitoon.

    "Ei ole eikä tule, vaikka ehkä pitäisi olla."

    Hakkaraisen kanssa on keskusteltu hänen toiminnastaan jo useita kertoja aiemmin, Lohela kertoo.

    Tätä nykyä sinisiä edustava puhemies oli ennen perussuomalaisten hajoamista Hakkaraisen puoluetoveri.

    "Toivottavasti ei enää tapahdu mitään. Hän (Hakkarainen) on aikuinen ihminen."

    Lohela sanoi, ettei ole itse halunnut tuoda eduskunnan tapahtumia julkisuuteen, koska on katsonut kertomisen kuuluvan kansanedustajien harkintavaltaan.

    "Olen aina sanonut kansanedustajille, myös tässä viime viikon tapauksessa, että minä tuen ja autan kaikessa, missä minä voin. Edustajat voivat tehdä ratkaisunsa julkisuuteen viemisestä itse, koska heillä on siihen oikeus."

    Lohelan Hakkaraiselle antamasta huomautuksesta ilmoitettiin muille kansanedustajille tiistaina eduskunnan täysistunnossa.

    Tällaisen huomautuksen antaminen kansanedustajalle on hyvin poikkeuksellista, eduskunnasta kerrotaan.

    Vuonna 2013 silloinen puhemies Eero Heinäluoma (sd.) antoi huomautuksen kansanedustaja James Hirvisaarelle (ps.). Hirvisaaren vieras oli tehnyt eduskunnassa natsitervehdyksen, ja Hirvisaari oli ottanut kuvan tapahtuneesta.

    Artikkelin aiheet
    Maria Lohela
    Teuvo Hakkarainen
    eduskunta
    huomautus
    kansanedustajan käytös
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle