• Poronhoitoalueelle 18 suden lisäkiintiö

    Maa- ja metsätalousministeriö esittää lisäkiintiötä 18 suden pyyntiin poronhoitoalueella. Tarkoituksena on säilyttää Suomen riistakeskuksen toimintamahdollisuudet porovahinkojen estämiseksi.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    7.2.201216:57
    MT toimitus

    Lisäkiintiön perusteena on riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (rktl) tuore arvio, jonka mukaan Suomessa on nyt 150–165 sutta. Vuotta aiempi arvio oli 135–145.

    Jos mukaan lasketaan kaikki Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin liikkuvat susilaumat ja -parit, susien määräksi saadaan 180–210.

    Tämän hetken tietojen mukaan sudet aiheuttivat yli miljoonan euron porovahingot vuonna 2011. Susivahingot ovat olleet poikkeuksellisen suuret poronhoitoalueen kaakkoiskulmalla ja itärajan tuntumassa.

    Viime vuonna suurpedot aiheuttivat porovahinkoja enemmän kuin niiden korvaamiseen on valtion määrärahaa.

    Kuluvalla metsästyskaudella poronhoitoalueelta on ammuttu 16 sutta. Rktl arvioi poronhoitoalueella olevan edelleen 20–25 sutta.

    Poronhoitoalueella susi on EU:n luontodirektiivin liitteessä V, mikä sallii metsästyksen. Muualla Suomessa susi on liitteen IV mukaan tiukasti suojeltu.

    Artikkelin aiheet
    susi
    poronhoitoalue
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    luontodirektiivi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle