• S-Pankki ostaa Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut

    Kaupan toteutuminen vaatii vielä viranomaisten hyväksynnän.
    S-Pankin hallinnoitavaksi siirtyy kaupassa 2,1 miljardia euroa uutta asiakasvarallisuutta.
    S-Pankin hallinnoitavaksi siirtyy kaupassa 2,1 miljardia euroa uutta asiakasvarallisuutta. Kuva: LEHTIKUVA / Irene Stachon
    Uutiset
    20.5.202012:33
    STT

    S-Pankki kertoi keskiviikkona ostavansa vakuutuskonserni Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut. Fennia Varainhoito Oy:n ja Fennia Kiinteistöt Oy:n liiketoiminta siirtyy osaksi S-Pankin varallisuudenhoitoliiketoimintaa.

    S-Pankin hallinnoitavaksi siirtyy kaupassa 2,1 miljardia euroa uutta asiakasvarallisuutta. Ennestään S-Pankin Varallisuudenhoito hallinnoi viime vuoden lopussa 9,1 miljardin euron asiakasvarallisuutta.

    Fennialta ostetuissa yhtiöissä työskentelee noin 40 ihmistä, joista merkittävä osa siirtyy vanhoina työntekijöinä S-Pankkiin. Loput jäävät Fennia-konserniin.

    S-Pankki lähti varainhoitoon vuonna 2013, jolloin se osti FIMin. Nyt tehtävällä kaupalla se kertoo nousevansa yhdeksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista.

    Kaupan toteutuminen vaatii vielä viranomaisten hyväksynnän.

    Artikkelin aiheet
    S-Pankki
    Fennia
    yrityskauppa
    varainhoito
    kiinteistösijoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria