• Uusiutuva energia hallitsee Itä-Suomessa

    Itä-Suomessa uusiutuvien energialähteiden käyttö on lähes kaksi kertaa suurempaa kuin Suomessa keskimäärin, ilmenee Itä-Suomen energiatilastosta.
    Uusiutuvien polttoaineiden runsas käyttö johtuu siitä, että Itä-Suomessa on runsaasti metsäteollisuutta. Kuvassa Stora Enson Uimaharjun sellutehdas.
    Uusiutuvien polttoaineiden runsas käyttö johtuu siitä, että Itä-Suomessa on runsaasti metsäteollisuutta. Kuvassa Stora Enson Uimaharjun sellutehdas. Kuva: Mikko Makkonen
    Uutiset
    25.2.201616:50
    STT

    "Tämä selittyy hyvin pitkälle sillä, että yksittäisistä energialähteistä puuta hyödynnetään Itä-Suomen alueella selvästi muuta Suomea enemmän", tilastoraportissa kerrotaan.

    Kainuun, Pohjois-Savon, Etelä-Savon sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakunnissa uusiutuvien polttoaineiden osuus käytetystä energiasta oli 62 prosenttia, kun koko maassa uusiutuvien osuus oli 33 prosenttia.

    Puupolttoaineiden osuus käytetystä energiasta oli Itä-Suomessa lähes puolet. Muille uusiutuville jäi 15 prosentin osuus. Koko Suomessa puun osuus oli 25 prosenttia.

    Itä-Suomi ylittää näin selvästi EU:n asettaman tavoitteen, että uusiutuvan energian osuus nousisi Suomessa 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

    Uusiutuvien polttoaineiden runsas käyttö johtuu siitä, että Itä-Suomessa on runsaasti metsäteollisuutta. Sellutehtaiden tuottama mustalipeä on avainasemassa puun energiakäytössä.

    Puuenergiaa saadaan myös mekaanisen metsäteollisuuden sivutuotteista, metsähakkeesta sekä pelleteistä ja pilkkeestä.

    Muuta uusiutuvaa energiaa ovat aurinko- vesi- ja tuulivoima sekä maalämpö.

    Artikkelin aiheet
    uusiutuva energia
    puuenergia
    Itä-Suomi
    energiatilastot
    metsäteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle