• Lapin vaalipiirissä loppumetreillä kiritään kahdesta viimeistä paikasta EDUSKUNTAVAALIT

    Uutiset
    6.3.201515:00
    Janne Impiö

    Edellisissä eduskuntavaaleissa keskusta romahti Lapissa ja menetti kymmenen prosenttia vaalipiirin äänistä. Puolue piti silti kiinni paikoistaan ja suurimman puolueen asemasta.

    Vaalien nousukas, perussuomalaiset otti yhden paikan. Puolueista vain vasemmistoliitto menetti toisen kansanedustajan.

    Vasemmistolla oli aiemmin vahva asema Lapissa, mutta puolue jäi perussuomalaisten nousun alle.

    Eniten ääniä kerännyt kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) sanoo, että puolue palaa vanhaan ja ottaa takaisin toisen paikkansa. Hän arvioi, että Lapissa sekä keskusta että vasemmistoliitto kisaavat lisäpaikoista.

    Molempien puolueiden kupissa painavat vaalitekniset asiat eli hyvä ehdokasasettelu, hän perustelee.

    ”Meidän ehdokaslistallamme on puolueen puoluesihteerin lisäksi myös puolueen varapuheenjohtaja”, hän toteaa.

    Viime vaaleissa keskustan taakkana olivat kahdeksan hallitusvuotta ja kiistelty jätevesiasetus. Asetelma on kääntynyt ylösalaisin vaalikauden kuluessa. Puolue saa nostetta vaalikentille hallituspuolueiden alamäestä ja puheenjohtaja Juha Sipilän suosiosta.

    ”Kansa on pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että hallitus on epäonnistunut”, kommentoi edellisvaalissa eduskunnasta pudonnut ja sinne takaisin yrittävä Janne Seurujärvi (kesk.).

    Vaalipiirin sisäistä kilpailua sähköistää europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. Edellisellä kerralla Väyrynen putosi eduskunnasta – osaksi taustalla vaikutti vaalipiirin vaihdos Uudellemaalle. Taas eurovaaleissa 2014 hän keräsi pelkästään Lapista peräti 13 793 ääntä.

    Kaikille paikoille riittää ottajia, sillä kaikki nykyiset edustajat haluavat jatkaa.

    MT:n soittokierroksen perusteella neljää keskustan paikkaa pidetään realistisena tavoitteena.

    Vaaleissa ratkeaa myös, saako kokoomus tai SDP kansanedustajaa Lapin vaalipiiristä. Aiemmin SDP on jäänyt ilman kansanedustajaa vuonna 1962, kokoomus 1966 ja 1991.

    Puolueiden nykyiset kansanedustajat Heikki Autto (kok.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) pyrkivät jatkokaudelle.

    Tämänhetkiset mielipidemittaukset eivät lupaa hyvää hallituspuolueille. Puolueiden paikkoja kärkkyvät keskusta ja vasemmistoliitto. Myös perussuomalaiset haluaa ottaa omansa hallituspuolueiden ahdingosta.

    Perussuomalaisten Lapin piirin puheejohtaja Jyrki Savikuja uskoo, että puolueen toinen paikka irtoaa pienellä kirillä. Hän ei välitä arvioista, jotka eivät lupaa tuntuvaa kasvua, mitä toinen paikka vaatisi.

    Tosin listan toinen paikka voi lipsahtaa myös vaaliliittokaverille kristillisdemokraateille. Yhteistyön vuoksi kansanedustaja Hanna Mäntylän (ps.) jatko lienee siksi turvattu.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lapin vaalipiiri
    eduskuntavaalit
    puoluepolitiikka
    vaalitulos
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle