• Uskoisitko tätä lukijan kuvaamaa otusta supikoiraksi? Kapi voi tarttua myös lemmikkeihin

    Kapi on ulkoloissairaus, jonka aiheuttaa nahan pintakerroksessa elävä punkki.
    Vakavissa kapitapauksissa eläin kuihtuu kuoliaaksi.
    Vakavissa kapitapauksissa eläin kuihtuu kuoliaaksi. Kuva: Lotta Borgenström
    Uutiset
    31.1.201717:25
    Sari Penttinen

    Hyvinkääläinen Lotta Borgenström oli viime sunnuntaina lopettelemassa pihabongausta, kun kapinen supikoira ilmestyi lintulaudan alle syömään tippuneita siemeniä.

    Hän otti yhteyttä valvovaan eläinlääkäriin, joka kertoi, että havaintoja kapisista eläimistä oli tehty muuallakin. Paikallinen metsästysseura oli luvannut laittaa maastoon loukkuja, jotta sairaat eläimet saataisiin pyydettyä luonnosta pois.

    Kapia esiintyy melko yleisesti villieläimissä, kuten muun muassa supikoirissa, ketuissa, susissa ja ilveksissä.

    "Ulkoloissairaus leviää helposti eläimestä toiseen, etenkin kiima-aikaan, kun eläinten yhdessäolo on tiivistä", kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija Minna Nylund.

    Kapipunkin koko elämänkierto tapahtuu isäntäeläimen nahassa. Kapipunkkia on todettu yli sadassa nisäkäslajissa. Villieläinten kapi voi lyhytaikaisesti tarttua ihmiseenkin, mutta kutinaoireet menevät ohi itsestään.

    Kapi ilmenee aluksi hilseilynä ja näppylöinä. Myöhemmin eläimen nahka paksuuntuu, sen pintaan kertyy karstaa, karva paakkuuntuu tai lähtee irti. Muutoksia näkyy ketuissa ja supikoirissa erityisesti kyljissä, takapäässä, hännässä ja raajoissa.

    Pitkälle edenneissä tapauksissa karvaton nahka on paksua, ryppyistä, hilseilevää ja tummaa. Usein eläin haisee voimakkaan eltaantuneelle. Vakavissa tapauksissa eläin kuihtuu kuoliaaksi.

    "Kun eläimet ovat kapisia ja heikkokuntoisia, ne ilmestyvät ihmisasutuksen lähelle etsimään ruokaa", toteaa Nylund.

    Kapi voi tarttua myös koiraan. Metsästyskoira voi saada sen esimerkiksi luolajahdin yhteydessä. Tavallinen seurakoira voi sairastua, jos se liikkuu paikoissa, missä on ollut kapisia eläimiä, sillä punkki voi tarttua myös epäsuorasti suotuisissa olosuhteissa ympäristöstä. Suotuisat olosuhteet ovat sellaiset, että ilmankosteus on tarpeeksi suuri ja lämpötila pysyy sopivana kymmenen ja 25 plusasteen välillä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle