• Poikkeusluvat 500 ilveksen kaatoon

    Poronhoitoalueen eteläpuolelle on myönnetty kannanhoidolliset poikkeusluvat joulukuussa alkavalle metsästyskaudelle.
    Ilveslupia lisättiin Kainuuseen metsäpeuran suojelemiseksi.
    Ilveslupia lisättiin Kainuuseen metsäpeuran suojelemiseksi. 
    Uutiset
    23.10.201520:00
    Jouko Kyytsönen

    Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle.

    Säätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana, säilyttämään eläinten ihmisarkuus ja vähentämään ilveksen aiheuttamia vahinkoja, riistakeskus perustelee lupia.

    Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat 497 ilveksen pyytämiseen. Läntisellä osa-alueella voi tällä metsästyskaudella metsästää 272 ja itäisellä 225 ilvestä.

    Viime vuonna Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvat 503 ilveksen pyyntiin.

    Lupia kohdennettiin alueille, joilla ilveskanta on tiheä tai runsastunut. Lännessä lupia on suunnattu erityisesti Etelä-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Oulun alueille.

    Idässä lupamäärät kasvoivat Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.

    Maa- ja metsätalousministeriö nosti itäisen osa-alueen kiintiötä kymmenellä ilveksellä lausuntokierroksen jälkeen, millä pyritään suojelemaan Kainuun metsäpeurakantaa. Metsäpeurojen pantaseurannat osoittivat, että vain noin kolmasosa syntyneistä vasoista oli elo-syyskuussa hengissä.

    Kainuun poronhoitoalueella ilvesten aiheuttamat porovahingot ovat myös voimakkaassa kasvussa.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan ilveskanta on pysynyt yhtä suurena kuin viime vuonna. Suomessa elää 2700–2795 yli vuoden ikäistä ilvestä.

    Artikkelin aiheet
    Ilvesjahti
    Poikkeuslupa
    Suomen riistakeskus
    Metsästyskausi
    Kainuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle