• Yleisen kolesterolilääkkeen hinta moninkertaistui muutamassa kuukaudessa – "Jokaisella valmistajalla on tällä hetkellä häiriöitä saatavuudessa"

    Kohonneen kolesterolin hoidossa yleisesti käytetyn, rosuvastatiinia sisältävän lääkkeen hinnoittelussa on suurta vaihtelua.
    Kolesterolilääkkeiden käyttö on kasvanut. Kelan mukaan viime vuonna Suomessa kolesterolilääkkeitä käytti yli miljoona ihmistä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Kolesterolilääkkeiden käyttö on kasvanut. Kelan mukaan viime vuonna Suomessa kolesterolilääkkeitä käytti yli miljoona ihmistä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Terveydenhuolto
    24.9.202414:45
    STT

    Lääkeyhtiö Sandozin kolesterolilääkkeen hinta on moninkertaistunut muutamassa kuukaudessa. Kun viiden milligramman lääkkeen 100 kappaleen pakkauksen hinta oli lääkkeiden hintalautakunnan mukaan 1. toukokuuta noin viisi euroa, syyskuussa se maksoi Suomen Apteekkariliiton mukaan yli 30 euroa. Kela-korvattuna lääke maksaa noin 20 euroa.

    Esimerkiksi lääkeyhtiö Ratiopharmin vastaavan lääkepakkauksen hinta on tällä hetkellä alle 10 euroa.

    Jos lääke ei olisi Kela-korvattava, saisi lääkeyritys määritellä sen hinnan vapaasti. Lääkkeiden hintalautakunta määrittelee korvattaville lääkkeille enimmäistukkuhinnan, jonka puitteissa lääkeyritykset voivat asettaa lääkkeen markkinahinnan.

    Yksi syy Sandozin lääkkeen hintaan voivat olla sen saatavuusongelmat. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tietojen mukaan Sandozin ja Ratiopharmin lisäksi muun muassa lääkeyhtiö Orionin maahantuomalla lääkkeellä on ongelmia saatavuudessa, erityisesti viiden mutta myös kymmenen milligramman tableteissa. Lääkeyritykset ilmoittavat itse tiedot saatavuushäiriöistä Fimeaan.

    ”Varsinkin tässä viiden milligramman vahvuudessa näyttää nyt olevan paljonkin saatavuushäiriöitä. Mutta sitten muiden vahvuuksien osalta tilanne onkin sitten melko normaali”, kertoo STT:lle Fimean valvonnan ja saatavuuden yksikön päällikkö Timo Mauriala.

    Rosuvastatiinin muut myynnissä olevat vahvuudet ovat 10, 20 ja 40 milligrammaa. Maurialan mukaan 10 milligramman valmiste on Suomessa kaikkein käytetyin vahvuus.

    Kolesterolilääkkeiden käyttö on kasvanut. Kelan mukaan viime vuonna Suomessa kolesterolilääkkeitä käytti yli miljoona ihmistä. Vielä vuonna 2016 määrä oli alle 700  000.

    Sandoz ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa STT:lle.

    Orionin saatavuuskatkos ongelmien takana

    Mauriala kertoo, että saatavuusongelma koskee rosuvastatiinin kaikkia rinnakkaisvalmisteita.

    ”Tämän viiden milligramman valmisteen osalta taitaa olla niin, että jokaisella valmistajalla on tällä hetkellä häiriöitä saatavuudessa.”

    Sandoz, Ratiopharm ja Orion ovat ilmoittaneet Fimealle, että viiden milligramman tabletissa saatavuusongelmia on sekä 30:n että 100 tabletin pakkauksissa. Sandozin 10 milligramman tablettien 30 kappaleen pakkausten saatavuushäiriön arvioidaan kestävän elokuun puolivälistä vuoden loppuun, Ratiopharmin vastaavan lääkkeen puolestaan syyskuun alkupuolelta marraskuun loppuun. Ratiopharmin 100 kappaleen pakkauksen saatavuuden on ilmoitettu olevan epävarmaa elokuun alkupuolelta joulukuun alkuun.

    Rosuvastatiinin saatavuusongelmat ovat jatkuneet jo pidempään, kertoo STT:lle lääkevalmistaja Teva Finlandin toimitusjohtaja Tommie Jern. Teva omistaa Ratiopharmin, joka on yksi rosuvastatiinia myyvistä lääkeyhtiöistä.

    Jernin mukaan markkinajohtaja Orionilla oli saatavuuskatkos, minkä vuoksi lääkkeen kysyntä kasvoi muun muassa Tevalla.

    ”Meillä on kysyntä kasvanut todella paljon, koska markkinajohto oli pois markkinasta ja on osittain edelleenkin.”

    Tuotantokapasitteetti ei ole aina pystynyt reagoimaan lisääntyneeseen kysyntään.

    ”Olen ehkä vähän jäävi, mutta mielestäni olemme nyt aika hyvin pystyneet nostamaan kapasiteettia”, Jern arvioi.

    Valmistus Aasiassa, Intiassa ja Kiinassa

    Fimealta kerrotaan STT:lle, että lääkkeitä, joiden vaikuttava aine on rosuvastatiini, on Suomessa kaupan eri vahvuuksina yhteensä 34 valmistetta. Myyntilupien haltijat ovat ilmoittaneet, että näistä 18:lla on tällä hetkellä saatavuushäiriöitä. Valmisteella viitataan tietyn nimisen lääkkeen vahvuuteen, esimerkiksi Rosuvastatinin viiden milligramman tablettiin.

    Maurialan mukaan yleisesti ottaen on niin, että valtaosa lääkkeen valmistuksessa tarvittavista aineista eli vaikuttavien aineiden ja myös apuaineiden valmistus on keskittynyt vahvasti Aasiaan, Intiaan ja Kiinaan.

    ”Kun jonkinnäköinen häiriö matkalle tulee, se heijastuu hyvin äkkiä loppukäyttäjälle.”

    Jos omaa lääkevahvuutta ei apteekista löydy, kannattaa Maurialan mukaan ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin ja keskustella siitä, mikä olisi järkevin tapa jatkaa lääkehoitoa.

    Korkean kolesterolin hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä on tarjolla hänen mukaansa monia vaihtoehtoja. Saatavilla on vastaavia lääkkeitä, joissa ei ole käytetty statiineja.

    Mauriala kertoo, että statiinit, joihin rosuvastatiini kuuluu, ovat niin sanotusti perinteisempiä ja pidempään markkinoilla olleita lääkkeitä kolesterolin hoidossa. Tämä selittää osaltaan sitä, että rosuvastatiinista on tullut korkean kolesterolin hoidossa ikään kuin peruslääke.

    Lisää aiheesta
    • Lääkkeiden hinnat ovat 20 vuoden seurannassa kehittyneet eri tavalla kuin vaikkapa taksimatkojen ja ruuan hinta.

      Yhteiskunta | Lääkkeiden hinnat ovat 20 vuodessa jopa laskeneet, vaikka esimerkiksi taksimatkojen ja ruuan hinta on noussut jyrkästi − tämä seikka selittää vakaata kehitystä

    • Lääkärit määräävät lihavuuden hoitoon myös tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytettyjä lääkkeitä, kuten Ozempicia.

      Terveydenhuolto | Markkinoille on tulossa hintavia lihavuuslääkkeitä, joiden Kela-korvauksien pelätään riistäytyvän käsistä – ”Puhutaan miljardiluokasta”

    • Suomessa lääkkeiden hinnat on säännelty valtioneuvoston asettamalla lääketaksalla. Vuoden 2022 huhtikuusta lähtien apteekit ovat silti voineet kilpailla itsehoitolääkkeiden hinnoilla tietyn enimmäis- ja lattiahinnan välillä.

      Yhteiskunta | Suomessa lääkkeet ovat huomattavasti kalliimpia kuin Ruotsissa, ilmenee Kaupan liiton selvityksestä

    • Raision liikevaihto kasvoi ensimmäisellä puolivuotiskaudella.

      Elintarviketeollisuus | Kolesterolia alentavat tuotteet siivittivät Raision tulosta alkuvuonna

    Artikkelin aiheet
    Rosuvastatiini
    kolesteroli
    lääkeala
    saatavuushäiriö
    Sandoz
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle