• Aiemmin synnyttäneet äidit valitsevat luonnonmukaisen synnyttämisen useammin kuin ensisynnyttäjät

    Puudutuslääkkeitä käytetään yhä useammin, vaikka niihin liittyy riskejä.
    Luonnonmukaisen synnytyksen taustalla voi olla esimerkiksi maailmankatsomuksellisia tai ideologisia syitä.
    Luonnonmukaisen synnytyksen taustalla voi olla esimerkiksi maailmankatsomuksellisia tai ideologisia syitä. 
    Uutiset
    30.12.201823:00
    STT

    Niin sanottu luonnonmukainen synnytys on suositumpaa uudelleen synnyttävien kuin ensisynnyttäjien keskuudessa, kerrotaan Suomen Kätilöliitosta.

    Luonnonmukaisella synnytyksellä tarkoitetaan synnyttämistä niin, ettei kipuja lievitetä lääkkeillä eikä synnytyksen kulkuun puututa muillakaan lääketieteen keinoilla.

    Luonnonmukaisen synnytyksen taustalla voi olla esimerkiksi maailmankatsomuksellisia, ideologisia tai edelliseen synnytyskokemukseen perustuvia syitä.

    Keski-Suomen sairaanhoitopiirin naistentautien poliklinikan ja synnytyssalin osastonhoitaja Tanja Puranen-Altamirano kertoo, että lääkkeettömät kivunlievityskeinot ovat monipuolistuneet viiden viime vuoden aikana.

    Henkilökuntaa on koulutettu esimerkiksi baby spinningiin, vyöhyketerapiaan, erilaisiin hierontoihin ja gua sha -kampaukseen.

    "Tällä hetkellä erityisen suosittu kivunlievityskeino on TENS-laite, joka heikentää kipuviestien kulkeutumista aivoihin."

    Suomen Kätilöliiton puheenjohtajan Marjo Lyyran mukaan suurissa yliopistollisissa sairaaloissa epiduraali- tai spinaalipuudutuksen tai molempia saavien osuus on noussut lähes 80 prosenttiin kaikista synnytyksistä. Kun tähän lisätään muut lääkkeelliset kivunlievitysmenetelmät, luonnonmukaisten synnytysten osuus on melko pieni.

    Helsingin yliopistollisen sairaalan Naistenklinikan kätilön Anu Suomalaisen mielestä epiduraalipuudutusten määrää olisi tärkeää saada pudotettua. Synnytyksen kulku saattaa häiriintyä, etenkin jos epiduraalia tarvitaan useita annoksia.

    "Synnytys voi pitkittyä, vauva ei välttämättä laskeudu normaalisti synnytyskanavassa", Suomalainen sanoo.

    Lyyran mukaan vesisynnytys on noussut muutamassa vuodessa trendiksi Suomessa ja suurin osa suomalaisista sairaaloista tarjoaa jo tätä palvelua.

    "Vielä muutama vuosi sitten Suomessa sai synnyttää veteen vain muutamassa sairaalassa, vaikka avautumisvaiheen kivunlievitykseen vettä on käytetty jo pitkään kaikkialla", Lyyra toteaa.

    Suomalainen kertoo, että päättyvänä vuonna Naistenklinikalla syntyneistä noin 8 900 vauvasta noin sata syntyi veteen.

    Artikkelin aiheet
    luonnonmukainen synnytys
    puudutuslääkkeet
    vesisynnytys
    kivunlievitys
    äitiys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle