• Veronkorotus kiritti autokauppaa

    Uusia henkilöautoja rekisteröitiin maaliskuussa lähes tuplaten viimevuotinen määrä. Kova kiri johtui huhtikuun alussa voimaan astuneesta veronkiristyksestä.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    3.4.201211:26
    MT toimitus

    Uusia henkilöautoja rekisteröitiin maaliskuussa 22 924 kappaletta. Viime vuodesta rekisteröinnit nousivat 82 prosenttia.

    Kauppaa siivitti tieto huhtikuun alussa tulevasta veron korotuksesta. Kuun alusta lähtien kaikkien yli 110 grammaa kilometrille hiilidioksidia päästävien henkilö- ja pakettiautojen autovero nousi.

    Vastaavasti vähäpäästöisten autojen autovero laski, mutta tällaisten autojen osuus tarjolla olevista autoista on tällä hetkellä vain noin viisi prosenttia.

    Keskimäärin auto kallistuivat noin 700 eurolla. Kovapäästöisimmät autot kallistuivat tuhansia euroja.

    Vuoden alusta autokauppa on vilkastunut reilulla kolmanneksella. Toyota on noussut Volkswagenin ohi myydyimmäksi automerkiksi. Vuoden myydyin automalli on ollut Toyota Avensis.

    Artikkelin aiheet
    autokauppa
    veronkorotus
    autovero
    henkilöautojen rekisteröinti
    Toyota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria