• Energiatodistus vapaaehtoiseksi

    Uutiset
    23.10.201316:00
    ESKO JÄRVENPÄÄ

    Aamulehden sunnuntailiite (AL 20.10.) kysyy, milloin sähköstä tuli syntiä? Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen, joka ansiokkaasti on luotsannut onnettoman energiatodistuslain takaisin eduskuntaan, vastaa näin: ”Haluaisin itsekin tietää, milloin sähköstä tuli syntiä. Vaikuttaako taustalla kenties ydinvoiman vastustamiseen perustuva energiapolitiikka?

    Julkisuudessa on kritisoitu teoreettiseen laskentaan, mutta ei todelliseen kulutukseen, perustuvaa energiatodistusta. Yhtenä pontimena on ollut Suomen Omakotiliiton tekemä kansalaisaloite lain muuttamiseksi, sen allekirjoitti yli 60 000 äänestäjää.

    Aloite menee eduskunnan käsittelyyn.

    Omakoti- ja rivitaloasunnon omistajia on yli miljoona, joten he ovat perheenjäsenineen melkoinen äänestäjäjoukko. Keskustelu energiatodistuksesta kansanedustajien kanssa on nyt ajankohtaista, voisiko todistus muuttua jopa vapaaehtoiseksi.

    Kritiikki on pääosin kohdistunut aiemmin suositeltuun sähkölämmityksen rankaisuun ja todistuksen hintaan. Energiatodistuslain tuoma byrokratia ja kustannusvaikutukset sekä todistusten laatu ja luotettavuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.

    Pientaloasuminen on Suomessa kallista, mutta silti tavoiteltu asumismuoto ja osa hyvinvointipolitiikkaa, jota kaikki kansanedustajat kannattavat, vai kannattavatko?

    On perusteltua uskoa, että laki joutuu uuteen käsittelyyn ja siihen pääsevät nyt vaikuttamaan myös pientaloasujat.

    Esko Järvenpää

    Jämsän Seudun Omakotiyhdistys ry.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiatodistus
    Suomen Omakotiliitto
    Kaija Savolainen
    kansalaisaloite
    pientaloasuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle