• Suomalaiset tekivät kotimaassa koronasyksynä 7,3 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa – suosituinta oli mökkilomailu

    Suosituimmat matkakohteet kotimaassa sijaitsivat Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla.
    Tilastokeskuksen mukaan yöpymiset omilla mökeillä kaksinkertaistuivat syys–joulukuussa. Myös vuokramökkiyöpymisiä oli runsaasti edellisvuotta enemmän.
    Tilastokeskuksen mukaan yöpymiset omilla mökeillä kaksinkertaistuivat syys–joulukuussa. Myös vuokramökkiyöpymisiä oli runsaasti edellisvuotta enemmän. 
    Uutiset
    23.2.202110:25
    STT

    Suomalaisten matkailu keskittyi kotimaan mökkeilyyn koronasyksynä 2020. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

    Yöpymiset omilla mökeillä kaksinkertaistuivat, ja myös vuokramökkiyöpymisiä oli runsaasti edellisvuotta enemmän syys-joulukuussa.

    Hotellilomailu kotimaassa ei ollut niin suosittua. Hotelleissa vietetyistä syysöistä poistui noin viidennes edellisvuoden syyskauteen verrattuna.

    Yhteensä suomalaiset tekivät kotimaassa syksyllä 7,3 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 5,4 miljoonaa.

    Ulkomaanmatkailu lähes pysähtyi. Ulkomaille tehtiin syksyllä vain noin 300  000 vapaa-ajanmatkaa, joista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja oli vajaat 200  000.

    Pohjois-Suomen matkakohteet houkuttivat syystalvella enemmän kuin eteläisen Suomen Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Suosituimmat matkakohteet kotimaassa sijaitsivat Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla.

    Lokakuu oli kotimaassa syyskauden suosituin matkustuskuukausi.

    Vapaa-ajan ulkomaille suuntautuneen matkailun kannalta hieman vapaamman kesän jälkeen matkailu Suomen ulkopuolelle hyytyi lähes kokonaan. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna syys-joulukuussa tehtiin vain runsas kymmenes edellisvuoden matkamääriin verrattuna.

    Koko vuoden 2020 ennakkotiedoista ilmenee, että suomalaiset tekivät ulkomaille 2,4 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Matkoista 1,8 miljoonaa oli vapaa-ajanmatkoja, joissa yövyttiin kohdemaassa,

    Vuonna 2020 suosituimpia vapaa-ajan matkakohteita ulkomailla olivat suomalaisille Viro, Ruotsi ja Espanja.

    Artikkelin aiheet
    kotimaanmatkailu
    mökkilomailu
    koronapandemia
    Tilastokeskus
    vuosi 2020
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle