• Los Angelesin alueella joukkoampuminen – alustavien tietojen mukaan ainakin 16 saanut osuman, monen pelätään kuolleen

    Ampuminen tapahtui paikallista aikaa lauantai-iltana puoli yhdentoista jälkeen Los Angelesin piirikunnassa sijaitsevassa Monterey Parkin kaupungissa.
    Ampuminen tapahtui paikallista aikaa lauantai-iltana puoli yhdentoista jälkeen Los Angelesin piirikunnassa sijaitsevassa Monterey Parkin kaupungissa. Kuvassa näkyy poliiseja Garvey Avenue -kadulla pian tapahtuman jälkeen.  LEHTIKUVA / AFP.
    Ampuminen tapahtui paikallista aikaa lauantai-iltana puoli yhdentoista jälkeen Los Angelesin piirikunnassa sijaitsevassa Monterey Parkin kaupungissa. Kuvassa näkyy poliiseja Garvey Avenue -kadulla pian tapahtuman jälkeen. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    22.1.202311:37
    STT

    Yhdysvaltain Kaliforniassa on tapahtunut Los Angelesin alueella joukkoampuminen, jossa pelätään kuolleen useita ihmisiä, kertovat Los Angeles Times ja BNO News.

    Moni asia on vielä hämärän peitossa, mutta BNO News kertoo, että alustavien tietojen mukaan ainakin 16:ta ihmistä olisi ammuttu ja useat uhrit olisivat kuolleet saamiinsa vammoihin. Poliisi ei ole vahvistanut tarkkoja uhrimääriä.

    Ampuminen tapahtui paikallista aikaa lauantai-iltana puoli yhdentoista jälkeen Los Angelesin piirikunnassa sijaitsevassa Monterey Parkin kaupungissa. Alueella oli illan aikana juhlistettu kiinalaista uuttavuotta.

    Vielä on epäselvää, onko ampumisen johdosta otettu ketään kiinni.

    BNO Newsin mukaan ampumapaikan lähistössä on useita aasialaisomisteisia yrityksiä. Kun viranomaiset saapuivat paikalle, monet uhreista löytyivät erään yrityksen sisätiloista.

    Los Angeles Timesin mukaan Monterey Parkissa kuukalenterin mukaisen uudenvuoden kunniaksi järjestettävä juhla on yksi alueen suurimmista. Aiemmin lauantaina kymmenettuhannet ihmiset olivat saapuneet paikalle juhlistamaan kaksipäiväisen tapahtuman aloitusta.

    Eräs paikallinen asukas kertoo lehden mukaan, että ampuminen olisi tapahtunut vasta sen jälkeen, kun festivaali oli päättynyt lauantain osalta.

    Sosiaalisessa mediassa jaetuissa videoissa näkyy, kuinka Garvey Avenuen alueella on runsain määrin poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Videoissa näkyy myös, kuinka ampumisen uhrit saavat hoitoa paikan päällä.

    Los Angeles Timesin mukaan haavoittuneita on viety useisiin alueen sairaaloihin.

    Ampumisesta on kertonut Suomessa aiemmin ainakin Helsingin Sanomat.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle