• Vesillä raportoitiin alkuvuonna noin 200 vakavaa läheltä piti -tilannetta

    Yhtenä syynä hukkumisten lisääntymiselle on pidetty kesän ennätyksellistä helleputkea.
    Heinäkuussa hukkui selvästi enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten. Lehtikuva / Mikko Stig.
    Heinäkuussa hukkui selvästi enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten. Lehtikuva / Mikko Stig.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    4.8.202516:15
    STT–

    Alkuvuoden aikana Suomessa raportoitiin noin 200 vakavaa läheltä piti -tilannetta vesillä, kertoi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) maanantaina. Lukuun sisältyvät kaikki vesillä tapahtuneet vaaratilanteet, jossa viranomainen on ilmoittanut olleensa mukana, SUH:sta kerrottiin STT:lle.

    Yhdeksän henkilöä kuoli SUH:n mukaan alkuvuonna veteen liittyvissä liikenneonnettomuuksissa.

    Heinäkuussa Suomessa hukkui kaikkiaan 28 ihmistä, mikä oli selvästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden heinäkuussa hukkuneita oli yhteensä 16. Yhtenä syynä hukkumisten lisääntymiselle on pidetty kesän ennätyksellistä helleputkea.

    SUH kerää ennakkotilastot hukkuneista mediasta ja avoimista viranomaislähteistä.

    Artikkelin aiheet
    hukkumiset
    vesiturvallisuus
    helleputki
    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle